Yksi maalaus ja onnellinen ajatus, kiitos!

Yksi onnellinen ajatus keskellä arkisinta viikkoa ei voi olla huono ajatus, eihän?

And you’ll know you’re on your path when it really doesn’t matter what anyone thinks of it. All that matters is you’re going to the place you’ve always belonged. -JmStorm

Tämä ajatus kiteyttää oivallisesti tämänhetkiset ajatukseni. Olen onnellinen, että olen tässä pisteessä. Olen onnellinen, että uskalsin tehdä päätöksen heittäytyä uuteen. Olen onnellinen, että pystyin. Ja ennenkaikkea onnellinen, että sain.

Olen onnellinen siitä, että enää kaikki ei jännitä. Aina ja koko ajan. Yöllä ja päivällä. Enää en juuri murehdi, mitä muut miettii. Minä vain teen. Tätä omaa juttuani. Kirjoitan ja maalaan. Ja olen onnellisempi kuin koskaan ikinä ennen. Best ever sanoisi kymmenvuotiaani. Se on ilmeisen yleispätevä ilmaisu kaikkeen positiivissävytteiseen. Mutta päätökseni muuttaa elämäni suunta oli toden totta – best ever.

Onnelliseksi minut tekee myös tämä Lady. Hän on pian valmis ja päättää pitkän leidittömän kauden.

Abstraktia mielenmaisemaa

Viimeaikaisten maalausteni myötä olen erityisesti pohtinut, mitä kaikkea tulenkaan niissä samalla paljastaneeksi itsestäni.

Siinä missä ympäröivä maailma on hyvin rationaalinen, on taide täynnä tunnetta ja jättää paljon tulkinnanvaraa. Erityisesti ei-esittävän taiteen, eli abstraktin taiteen, katsotaan tarjoavan katsojalleen erinomaisen väylän omien tunteiden ja ajatusten peilaamiseen. Abstrakti taide on varmasti parhaimmillaan eläessään katsojan mukana. Eri hetkissä ja elämäntilanteissa se näyttää itsestään uusia puolia ja vastaa katsojan tunteisiin. Ehkä se peilaakin meille aina sen hetkistä mielenmaisemaamme.

Se, mitä abstraktin taiteen prosessointi tarjoaa tekijälleen, onkin taas toinen juttu. Minä maalaan sekä esittävää että ei-esittävää taidetta. Esittävää taidetta syntyy erityisesti silloin, kun minulla on selvät sävelet siitä mitä teen ja kun minulla on työstä jo selkeä kuva mielessäni. Näin syntyy tyypillisesti uusi Lady. Lähtökohdat abstraktin työn syntymiseen ovat  sen sijaan omalla kohdallani aivan erilaiset. Abstraktia syntyy silloin, kun en aivan tiedä. Kun mielessä onkin vain tunteita, sävyjä ja muotoja. Silloin kankaalle välittyy puhtaasti sisäistä mielenmaisemaa tai haavekuvia.

Minulla on nyt takana muutama sellainen viikko, kun en ole aivan tiennyt. Sävelet eivät ole olleet aivan selviä. Ei siten, että asiat olisivat huonosti olleet, ei lainkaan. Mutta olen kokenut, että minulla on ollut enemmän annettavaa kankaalle siirtämälle siihen erilaisia tunne-, muoto- ja sävymaailmoja. Niinpä on syntynyt useampi abstrakti maalaus. Siinä sivussa olen kaiken aikaa työstänyt myös niitä esittävämpiä – niitä leidejä – mutta aivan rauhassa. Pakottamalla kun ei hyvä tule, joskus vain tarvitaan aikaa.

’Day Dream'(vas.) ja ’Sees'(oik.)
’Day Dream’
Edessä ’Sea Breeze’, yllä ’Sees’.
’Sea Breeze’
’Balmy’

Onkin käynyt siis niin, että talo on täyttynyt aivan huomaamatta pastellisista ja murretuista sävyistä. Ja tämä sopii kieltämättä tämänhetkiseen mielenmaisemaani ja keväiseen kotiin. Töiden nimet kertovat varmasti jotain siitä tarinasta, jota olen maalausprosessin aikana pitänyt mielessäni tai muuten kokenut. Mutta se on vain puolet tarinasta, se minun kokemukseni. Loppu tulee katsojalta. Mielelläni kuulisin, kertovatko nämä maalaukset sinulle jotakin?

Ensi viikolla toivon pääseväni pitkän tauon jälkeen esittelemään myös vähän leidejäkin. Niiden kohdalla en edes uskalla ajatella, mitä mahtavat tekijästään kertovat… Vallattomat, usein hiukan höpsähtäneet leidini! En tunnusta.

Jos ’Balmy’ tai ’Day Dream’ puhuttelivat, kurkista galleriaan tai Piiabiia Atelierin fb-sivuille. Nämä ja muutama muu nyt omaksi ostettavissa!

Täyttä elämää

Otteita elämästäni. Ehkä jonkun toisenkin?

Aikatauluja. Kouluaamuja. Tekemättömiä töitä, muistilistoja. Ruokakauppa. Nälkäisiä lapsia, väsyneitä lapsia. Harrastuksia. Keskeytyneitä ajatuksia. Keskeytyneitä keskusteluita. Väsyneitä aikuisia. Riittämättömyyttä. Kiire. Kiukkukohtauksia. Syliin kaipaavat kädet, kyyneleitä poskilla. Huolta. Sotkua, pyykkiä. Romahduksia. Legoja joka puolella taloa. Lisää pyykkiä. ”En halua”. ”Miks muka?”. ”Ihan sama.”. ”Kohta”. ”Tyhmä äiti”. Läksyjä. Kiistoja, eripuraa. Syyllisyyttä. Jalan alle jäävä lego yön pimeydessä. Hampaiden kiristelyä. Ovien paiskontaa. Toivotonta lapsen herättelyä arkiaamuna. Virkeän lapsen askeleet aamukuudelta vapaa-aamuna.

Ja sitten toisaalta. Toivoa. Sylittelyä. Unista tuhinaa. Kikatusta. Lautapelejä. Pitkiä haleja. Leikkejä. Iltasatuja. Hyviä keskusteluita. Kylläiset masut, tyyni mieli. Hassuja hetkiä. Pusuja. Loputtomasti kysymyksiä. Oivalluksia. Luottamusta. Hiljaisia hetkiä. Pehmeä käsi omani sisällä. Sinisten silmien katse. Oppimista, edistymistä. Onnistumisia. Ylpeyttä. Ihailua. Haikeutta. Rakkautta, ennenkaikkea ja äärettömästi sitä. ”Äiti”. ”Hyvii unii”. ”Rakastan sua”. Ihanaa, että uskallat kiukutella ja näyttää kaikki tunteesi minulle. Ihanaa, että saan kietoa käteni ympärillesi, kun sinulla on paha mieli. Ihanaa, että kodissamme näkyy elämä, myös ne sotkut ja leikit. Ne legot. Kiitos, että saan olla niin tarvittu ja tärkeä. Sinua varten.

Niin täyttä elämää. Just nyt.

Sillä tulee päivä, jolloin talo on hiljainen. Päivä, jolloin minulla luultavasti on aikaa niin paljon, että se välillä käy pitkäksi. Päivä, jolloin odotan kuulevani lapsista jotain, heidän äänensä. Tai saada edes viestin. Tulee päivä, jolloin kipeästi kaipaan niitä käsiä omieni sisään. Kaipaan niiden sinisten silmien katseita, ihan sama millä tunnetilalla varustettuina. Kaipaan pieniä virkeitä askelia kello kuusi vapaapäivän aamuna. Kaivan sen pölyyntyneen legolaatikon jostain komeron perukoilta ja muistelen, kaipaan.

Voi kunpa tämän muistaisi aina. Nytkin, niinä hetkinä, kun on kaikkein eniten tarvittu.

Helpommin sanottu kuin tehty. Tutkimusten mukaan ruuhkavuodet rasittavat eniten naisia. Haasteet työ- ja perhe-elämän yhdistämisessä kärjistyvät 28-37 vuoden iässä. Oman näkemykseni mukaan tämä vaihe tosin on haastava ihan kaikille vanhemmille, sukupuoleen katsomatta; sukupuolierojen kaventuessa myös vanhemmuuden haasteet tasa-arvoistuvat. Ollaan ylpeitä itsestämme, eiks vaan? Että aika hyvin me vedetään, monta lankaa kädessä. Ja muistetaan, että avunpyyntö on viisautta. Pakko ei ole pärjätä yksin. Tai aina jaksaa. Parhaaseen suoritukseen kun ei tarvitse aina pystyä, riittävän hyvä on passeli ja epäonnistuminenkin vain elämää.

Minä maalaan ja kirjoitan, koska se on minulle akkujen lataamista parhaimmillaan. Niitä tehdessäni harvoin mietin mitään muuta. Mistä sinä saat voimaa arkeesi? Yksinolosta? Parisuhteesta? Liikunnasta? Ystävistä? Harrastuksista? Työstä? Kuka mistäkin ja ehkä se parhaimmillaan onkin monen tekijän summa. Ja ehkä sitä voimaa parhaimmillaan saa just niistä lapsista, sillä taitavat ottaa ja samalla antaa enemmän kuin mikään muu. Maailman parhaimmat tyypit.

Postauksen kuvitukseksi päätyi viimeisin valmistunut työni – ’Sea Breeze’. Sen maalasin heti Floridasta kotiuduttuani, kun lempeän merituulen ja aurinkovoiteen vielä pystyi haistamaan. Ja kun lomamieli oli tyhjennetty tälle kankaalle, pystyin jatkamaan niitä töitä, jotka keskeneräisiksi olivat jääneet ja aloittamaan taas uutta.

Vielä loppuun. Olivatko otteet elämästäni sinulle tuttuja? Kenties just tätä hetkeä tai jo elettyä elämää?

Uutta perspektiiviä

Millaista se olisikaan herätä täältä joka aamu? Aamuisella hakea pihatielle heitetty aamuposti kahvikuppi kädessä, tervehtiä naapuria ja vastata ystävällisesti esitettyyn kysymykseen, että miten voit tänään? Nauttia kauneudesta ja lämmöstä ihan joka päivä. Pulahtaa mereenkin vaikka ihan joka päivä. Ja huomata, että arjeksihan se elämä pian muuttuisi täälläkin.

Perspective; there are two ways to live your life – one is as though nothing is a miracle, the other is as everything is a miracle. -Albert Einstein

Eikö vain elämä tunnukin aina hiukan erilaiselta jossain muualla? Eikö vain, että kun lähtee tarpeeksi kauas pois, asiat näkee ikään kuin uusin silmin? Ikään kuin elämäänsä voisi tarkastella ulkopuolelta, sen oman arkisen kuplansa ulkopuolelta. Ja sen kuplan ulkopuolella asiat saavat uutta perspektiiviä. Millaista elämä olisi muualla? Tai miten minä sitä haluaisin elää; mitä kaipaan siitä omasta arkisesta kuplastani ja mitä voisin täältä napata mukaani?

Arjestaan olisi kai hyvä tehdä mukavaa, sitähän elämä kuitenkin valtaosin on. Muutama kuukausi sitten päätin pistää oman elämäni remonttiin ja tavoitella työ- ja vapaa-ajan suloista tasapainoa. Haluaisin ajatella asian niin, että työ- ja vapaa-aika eivät ole toisistaan erillisiä asioita, ne eivät ole toinen toistaan poissulkevia. Ei lainkaan, nehän ovat molemmat elämää. Luulen päässeeni jo hiukan jyvälle tästä. Tällä hetkellä ne eivät enää ole tiukasti eroteltuina, vaan olen matkalla siihen, että ne kietoutuvat (vielä jonakin päivänä) kauniisti yhteen.

Kauneimmillaan se nimittäin todella on sitä, että mieli inspiroituu äkkiarvaamatta ja sormet syyhyävät joko maalaamaan tai kirjoittamaan. Saa tehdä työtään intohimosta. Arkeen paluu ei ehkä koskaan ole tuntunut yhtä mukavalta ajatukselta.

Sellaisia pohdiskelin tänään, Ystävänpäivän aamuna, kahvikupposen kanssa, tässä majapaikkamme terassilla. Suuntaanpa tästä pian perheineni tuonne rannalle, lämmin päivä tulossa.

Onnellista Ystävänpäivää

Kevättä rinnassa?

Ja kuinka kummassa sitä onkaan jo helmikuu? Vielä tammikuussa edessä oleva vuosi tuntuu loputtoman pitkältä, mutta helmikuun koittaessa huomaa, että aikahan kuluu juosten, tänäkin vuonna. Mitä kevään tulo saa meissä aikaan? Iloa ja innokkuutta? Toiveikkuutta? Tarmoa ja uutta puhtia? Uudistumisen halua? Väsymystä pitkän talven jälkeen?

February (n.) month when you are overthinking with love and Valentine

Ja kuinka kummassa sitä onkaan jo helmikuu…?

Minulla oli hyvä suunnitelma tämän kirjoituksen varalle. Mutta koska elämä toi eteen asioita, joita en tälle viikolle ollut osannut kalenteroida, tuli suunnitelmiin muutos. Kertoisinko kuitenkin, mistä minun piti kirjoittaa?

When nothing goes right… Go left.

Minun piti kirjoittaa siitä, että oletteko tekin yhtä hämmästyneitä siitä, että on jo helmikuu? Vielä tammikuussa edessä oleva vuosi tuntuu loputtoman pitkältä, mutta helmikuun koittaessa huomaa, että aikahan kuluu juosten, tänäkin vuonna. Kevättä rinnassa – kulunut ilmaisu, mutta kuvaava sellainen. Pakkanen paukkuu, ulkona on (toisina päivinä) ihana valo, päivä saa lisää pituutta… Niin, helmikuu tuntuu olevan jo niin paljon lähempänä kevättä, vaikka sydäntalvessa vielä ollaankin. Kevätfiilis hiipii hiljalleen.

Minun piti kirjoittaa siitä, että mitä se kevään tulo sitten saa meissä aikaan? Iloa ja innokkuutta? Toiveikkuutta? Tarmoa ja uutta puhtia? Uudistumisen halua? Väsymystä pitkän talven jälkeen? Mitä kenelläkin, ehkä elämäntilanteesta ja energiatasosta riippuen. Minulla on ainakin takana viikko, jolloin olisi ollut tarmoa uudistaa vaikka mitä, mutta tällä kertaa kohdistin tarmoni kotisivuihini. Uudistusvimmoissani olen tehnyt siis hieman töitä sivujeni ulkoasun kanssa. Matka on vielä kesken, mutta toivottavasti suunta on oikea. Mitä sanotte?

Minun piti kirjoittaa ajatuksiani näistä sanoista, ne herättivät minussa ajatuksia monella eri tapaa. Mutta sen sijaan jätän tämän vain tähän, niin voitte muodostaa omat ajatuksenne ilman minun vaikutteitani.

Creative adult is the child who survived.

Minun piti kai myös vain kepeästi pohdiskella, että kevään tulo taitaa tuoda monelle meistä myös tarpeen uudistaa kotia? Siivota, raikastaa, vaihtaa järjestystä, tuoda jotain uutta? Tai luoda jotain uutta? Minulla ainakin ovat sormet maalissa, pää pullollaan ideoita uusien ladyen kanssa. Ja kotiin tekee mieli saada enemmän vihreää, ehkä joku kookas kaktus? Nämä kuvissa näkyvät ladyt ovat muuten kumpainenkin matkalla uusiin koteihinsa, tuomaan kenties juuri sitä jotain uutta jonkun kotiin.

Oletko sinä tehnyt uusia hankintoja tai järjestellyt uusiksi vanhoja? Onko tulevassa keväässä jotain, mitä ihan erityisesti odotat?

Heijastuksia

”… Tämä minä nyt kuitenkin olen, sama Piia, yhdellä kerroksella enemmän.”

Of course, you have people who already see you one way and already judge you, but that’s the other side of me that people don’t know. That’s just me being me.

”… Tämä minä nyt kuitenkin olen, sama Piia, yhdellä kerroksella enemmän.”

Se, kuinka luovuus on kulkenut mukanani läpi tähänastisen elämäni on vaihdellut. Lapsuuden ja nuoruuden jälkeen oli vaihe, jolloin sen ainoana rippeenä olivat vain kirjat ja lohdullinen uppoutuminen niiden maailmaan. Sitten koitti vaihe, jolloin kirjatkin jäivät pölyyntymään yöpöydälle. No, luettiin sentään lastenkirjoja. Paljon lastenkirjoja. Näkisin, että luovuus jäi vuosiksi arjen ja väsymyksen alle. Kun jossain vaiheessa elämä ehkä (hiukan) elpyi (tekikö se niin?) alkoi luovuus taas puskea pinnalle. Ja puskikin voimalla. Se alkoi piirtämisestä ja maalaamisesta. Iltaisin, silloin kun muut nukkuivat. Pian sitä tehtiin kaikki se aika, joka perheeltä ja töiltä liikeni. Ja pian siitä tiesi yhä useampi. Ja niin, ehkä mieli alkoi olla valmis muutokseen.

When we are no longer able to change the situation, we are challenged to change ourselves.

Luova puoleni on aina ollut ihan oma juttuni. Asia, jonka olen mielelläni pitänyt vain itselläni. Jopa mieheni ja lapsuuden perheeni, jotka ovat tunteneet minut ”aina”, yllättyivät. Kyllähän he tiesivät ”Piian aina piirtäneen”, mutta tämä oli kuitenkin uutta. Olin itsekin yllättynyt, sillä en ollut ennen kokenut mitään niin voimakasta tarvetta, tarvetta luoda uutta. Olen ollut aina melko päämäärätietoinen, tiennyt mitä haluan ja tavoitellut sitä, olen päätynyt lapsuuden unelma-ammattiini… Siksipä olinkin yllättynyt, että yhtäkkiä joku aivan muu kutsui niin voimakkaasti. Oli pelottavaa hypätä johonkin, mikä ei ollut kuulunut suunnitelmiin. Oli pelottavaa vaihtaa suuntaa. Oli pelottavaa myöntää, että on ihan ok muuttua. Ja erityisesti; oli pelottavaa paljastaa tämä puoli itsestäni muille. Tämä minä nyt kuitenkin olen, sama Piia, yhdellä kerroksella enemmän.

Lady Love

Minulta on usein kysytty, mistä taiteeni syntyy? Mistä ladyt syntyvät? Olenpa sitä miettinyt itsekin, mutta ei minulla ole selkeää vastausta. En tiedä. Jotainhan taide väistämättä kai kertoo tekijänsä sielunmaisemasta, heijastaisivatko nämä ladytkin sitten jotain? Jotain tiedostettua tai tiedostamatonta. Äkkiseltään en tunnista itseäni ladyistäni, mutta yritetään. Ehkä tuossa yllä olevassa Lady Lovessa on lähestyvän loman kaipausta? Ehkä alla oleva Lady Drama on luotu hetkellä, jolloin mikään ei ole ollut kovin selkeää? Tarkemmin ajateltuna se tosiaan on ensimmäinen ladyistäni ja syntyi niinä aikoina, kun päätökseni lähteä mukaan muutokseen velloi suurimmillaan. Se mikä on selvää, jokaisella ladyistäni on omanlaisensa, vahva asenne.

Lady Drama
Lady Pavlova
Lady Pheasant

Näitä pohtiessani mieleeni juolahti myös ajatus siitä, mitä kotimme meistä kertovat? Se nimittäin on selvää, että kodit kertovat monta tarinaa. Kaikille itsensä toteuttaminen sisustusmielessä ei toki ole tärkeää, mutta sekin kertoo jotain ihmisestä. Ne valinnat, joita kotiimme teemme, kertovat väistämättä persoonastamme, arvoistamme ja mieltymyksistämme. Jos pinnallisesti ajatellaan, niin kuten esimerkiksi vaatteet, myös kodin sisustus ovat rakennusosia identiteetillemme. Eikä se kai niin pinnallistakaan ole, koti on meistä useimmalle kuitenkin tärkein paikka maailmassa. Mitä sinä toivoisit kotisi sinusta viestivän, heijastaako se sinua?

Ja nyt kun tälle linjalle lähdettiin, en uteliaisuuksissani malta olla lisäksi kysymättä, mitä ajatuksia maalaukseni sinussa herättävät? Mitä viestejä ne sinulle antavat tekijästään?

You can’t control what people think about you, so stop worrying about living up to their expectations. Just live up to yours.

Behind the scenes

Things aren’t always what they seem. You’re only seeing part of me. There’s more than you could ever know. Behind the scenes.   – Francesca Battistelli

Ja takana on lopulta hyvä viikko.

Siinä viikkoni lyhykäisyydessään. Haluaisitteko, että kerron hieman enemmän? Mennään behind the scenes. En lähde liioin siihen, mikä on rassannut tai vienyt energiaa, eikö kaikilla aina aika ajoin? Yhdestä asiasta ajattelin kuitenkin kirjoittaa. Tiedätte varmasti sen tunteen, kun aloittaminen on ylivoimaisen vaikeaa tai kesken jääneen jatkaminen tuntuu tahmealta? Luovaa työtä voi olla hankala tehdä aikataulutettuna. Kiire ja luovuus eivät sovi yhteen. Deadlinet ja luovuus ovat vaikea yhdistelmä. Puhutaan tyhjän paperin syndroomasta, mutta englanninkielisen termin ’creative block’ koen ehkä kuvaavammaksi. Vaikka tätä termiä käytetään kuvaamaan luovan työn haasteita, tunnistan itse sairastaneeni samaa syndroomaa aina toisinaan myös muillakin elämän osa-alueilla. Joskus vain pyykkivuorikin voi olla ylivoimainen. Oleellista on oivaltaa se, että esteenä toiminnalle on tuolla mielen syövereissä jokin lukko. Ja lukothan on tehty avattaviksi.

Behind the scenes-kuvien sijaan tätä postausta kuvittaa värimaailmaltaan seesteisimmät maalaukseni. Ajattelin perustella, että tasapainon vuoksi, vaikka totuus taitaa olla, että oikeat behind the scene-kuvat menisivät inhorealismin puolelle.

Tahmea kuvaa tammikuutani hyvin. Tunnistan omat lukkoni, mielen päällä on tässä elämäntilanteessa paljon; yrittäjäksi harjoittelun ja perheen arjen pyörittämisen lisäksi on täytynyt olla luova. Luovuus vaatii kuitenkin oman aikansa ja paikkansa, niin fyysisesti kuin psyykkisesti. Päätinpä siis tietoisesti todeta, että tässä on nyt pulma, lukko, yksi este luovuuden tiellä. Päätinpä ajatella asian yksinkertaisesti ja sanoittaa tunteeni, kuten pienelle lapselle tehdään; että nyt stressaa, mutta se on ihan ok. Se menee ohi ja varmasti jopa helpottaa, kun tartut asioihin yksi kerrallaan, pienissä paloissa. Kokeile! Mitä pahaa voi tapahtua? Ja niinhän siinä kävi, klassisesti. Alku oli hankalaa, mutta pian helpotti. Ja takana on lopulta hyvä viikko. Sain monta työtä hyvään vaiheeseen, pari valmiiksikin. Asiat ovat lopulta usein kiinni siitä, kuinka ajatuksensa asettelee.

’Dawn’

Most artists have experienced the creative block. We get stuck in our work. We beat our head against the wall: nothing. Sometimes, it is because we are trying something at the wrong time. -Lukas Foss

’Powder’

Clean out a corner of your mind and creativity will instantly fill it. -Dee Hock

Luulen, että sieltä löytyy monia muitakin, joille järjestyksessä oleva koti auttaa järjestelemään myös ajatukset? Minulle riittää se, että kaikki on vähän sinne päin, suloisen hallitussa kaaoksessa (taitaa kuvata parhaiten omaa mielenmaisemaani?). Mutta on kuitenkin totta, että siisti koti ja sen kauniiksi laittaminen tuo hyvän olon. Vaikkapa kukat, eivätkö tuoreet leikkokukat ilahdutakin aina? Kodin järjestyksen lisäksi mielen järjestystä auttavat listat. Rakastan listoja ja erityisesti sitä, kun tehtyjä asioita saa hyvillä mielin ruksia yli. On tehtävä tietyt asiat pois päiväjärjestyksestä, jotta mielen sopukoista vapautuu tilaa, vaikkapa sille luovuudelle sitten.

Onneksi menneisiin päiviin mahtuu lopulta myös paljon onnistumisia ja mukavia hetkiä. Listalta sai vedettyä muutaman asian yli. Ja onneksi elämä ei sentään ole pelkkää suorittamista ja listoja. Se on myös hetkiä perheen kanssa ja välillä hetkiä ihan vain yksinkin. Ja ne hetket, jolloin ei tarvitse tehdä yhtään mitään, jolloin kukaan ei tarvitse sinua, ovat kaikkein hedelmällisimpiä. Ne ovat hetkiä jolloin uudet ideat syntyvät ja pian kankaalla on taas jotain uutta.

Lady Olivello. Pieni pala tilaustyöstä.
”She’s bubbly, she’s fun to be around. She makes the room warm. She’s the sunshine.” Lady Delicious-taidejuliste

Herättävätkö somessa vilisevät kuvat ja tarinat sinussa joskus riittämättömyyden tunnetta? Kaipaatko niiden rinnalle toisenlaista realismia? Vai ovatko ne kauniit kuvat ja tarinat juuri sitä, mikä inspiroi sinua kaiken arkirealismin keskellä?

Don’t compare your behind the scenes to other people’s highlight reels.

Vinossa, pinossa ja rytyssä

Meillä useimmiten kaikki on vähän vinossa, pinossa ja rytyssä, mutta sellaisena elämä on parasta.

Edellisessä postauksessa kurkistettiin asiakkaitteni koteihin, olisiko nyt paikallaan tasapuolisuuden nimissä vierailla hiukan meillä?

Useimmiten kaikki on vähän vinossa, pinossa ja rytyssä, mutta sellaisena elämä on parasta.

Minun silmissäni kauneus on epätäydellisyyttä, tasapainon ja epätasapainon vuorottelua, symmetrian rikkovaa yllätyksellisyyttä. Huolettomuutta. Vastakohtien viihtymistä vieretysten. Mielenkiintoisia yksityiskohtia. Sopusointuisia sävyjä. Runsautta ja tarinoita. Meidän kotimme on nähdäkseni melko elämänmakuinen, parhaimpina päivinään harmoninen sillisalaatti voisi olla kuvaavin ilmaisu. Toki viihdyn siistissä ja puhtaassa kodissa, mutta kodin minulle tekee aivan muut asiat kuin järjestys ja siisteys. Meillä useimmiten kaikki on vähän vinossa, pinossa ja rytyssä, mutta sellaisena elämä on parasta.

Viime aikojen onnistunein sisustuslöytöni onkin tainnut olla pellavaiset lakanat. Miksen ole aiemmin ymmärtänyt? Minä, joka olen ollut aina laiska petaamaan päiväpeittoa enkä toisaalta ole koskaan löytänytkään sellaista meille sopivaa, nautin nyt suunnattomasti sänkymme huolettoman siististä petauksesta!

If you leave your dreams on your pillow, you might as well just stay in bed. To make dreams come true you’ve got to get up and take action. -Toni Sorenson

I would be most content if my children grew up to be the kind of people who think decorating consists mostly of building enough bookshelves. -Anna Quindlen

Uteliaisuuteeni taisin viitata jo edellisessä kirjoituksessani. Kenties tästä luonteenpiirteestäni johtuen rakastan kirjoja. Rakastan niitä niin, että ne ovat tärkeä osa kotiamme ja sen myötä myös sisustustamme. Kirja- ja lehtipinoja taitaakin löytyä talomme jokaisesta huoneesta. Olohuoneemme kirjahyllyn kirjat olen kuitenkin kääntänyt pääsääntöisesti kaikki nurinpäin, pyrkimyksenäni näin hiukan tasapainottaa kodin värimaailmaa.

Tarinat niin kirjojen sivuilla kuin kotiini kerätyissä esineissäkin ovat tärkeitä. Olen onnellinen katsellessani äidiltäni, äidinäidiltäni ja äidinäidinäidiltäni perittyjä astioita ja huonekaluja. Olen onnellinen katsellessani seinillämme olevia kuvia perheestäni sekä ihmisistä, jotka olivat täällä ennen meitä. Niitä kauniisti patinoituja kuvia menneiltä vuosikymmeniltä ja vuosisadoilta. Ne kuvat kertovat tarinaa, jotka toiset aloittivat kauan sitten ja jota me saamme nyt jatkaa.

I think life as a good book. The further you get into it, the more it begins to make sense. -Harold Kushner

Nothing is perfect. Life is messy. Relationships are complex. Outcomes are uncertain. People are irrational. -Hugh Mackay

Totta, Hugh! Tämän epätäydellisen maailman keskellä tärkein sisustusmottoni taitaakin olla tehdä kodistani paikka, joka heijastaa sen jokaista asukasta. Rytyt ja vinot pinot taitavat ilmentää juuri meitä.

Mikä on sinun juttusi sisustuksessa? Onko jostain tietystä asiasta muodostunut  vuosien saatossa erityisen tärkeä? Mikä ilmentää just sua?

Kurkistus koteihin

When you are curious, you find lots of interesting things to do. -Walt Disney

Onko siellä muita uteliaaksi itsensä tunnistavia? Täällä nimittäin yksi. Ihan pikkutytöstä lähtien yksi lempipuuhiani on ollut iltalenkillä ohimennen hieman kurkkia, minkälainen näkymä ikkunoista avautuu, miten pihoja on laitettu. Nyt somen myötä uteliaisuuden nälkää on helpompi tyydyttää, kun tavallisten ihmisten upeita koteja on helpompi päästä ihastelemaan sen eri kanavissa. Parasta on kuitenkin päästä kyläilemään erilaisiin koteihin. Kodit kertovat monta tarinaa, eikä vähiten siellä asuvista ihmisistä. Kodit ovat yksinkertaisesti kiehtovia ja kiinnostavia, onhan se meistä lähes jokaiselle se kaikista tärkein ja pyhin paikka maailmassa.

Ei liene taiteilijan näkökulmasta luomisen ilon lisäksi muuta niin palkitsevaa kuin nähdä, missä oma taide jatkaa elämää. Missä oma taide pääsee osaksi toisten tarinaa.

Mitä jos kurkistettaisiin nyt yhdessä muutamiin koteihin? Koteihin, joiden seiniä koristaa minun taiteeni. On ihanaa, että monet minulta taidetta ostaneet, ovat jälkikäteen ilahduttaneet minua kuvaterveisin. Ei liene taiteilijan näkökulmasta luomisen ilon lisäksi muuta niin palkitsevaa kuin nähdä, missä oma taide jatkaa elämää. Missä oma taide pääsee osaksi toisten tarinaa.

Architecture is the bones, decor is the heart and art is the soul of a room.  -Terri Lind Davis

Aloitetaan vaihteeksi jostakin ihan muusta kuin Ladyistä. Tämä tässä on Praha, 100×150. Tilaustyö kotiin, jossa toivottiin suurta maalausta kaupunkisilhuetilla. Maalauksen värimaailman toivottiin toistavan kodin muun sisustuksen värejä. Koska minulle on tärkeää muodostaa henkilökohtainen side jokaiseen työhöni, tehdä siitä sillä tavoin omani, piirtyi maalaukseen pala kaunista Prahaa. Koska Prahalla on ihan oma paikkansa sydämessäni. Eikö maalaus istukin kauniisti tähän upeasti värejä käyttävään kotiin?

LadyPavlovan, 46×55, matka omaan kotiinsa oli taiteilijalleen ilahduttava. Tämä lady oli puhtaasti oman intuitioni tuote ja jonka päätymisestä juuri tämän kodin seinälle taisi pitää huolen kohtalo. Päätinpä nimittäin eräänä marraskuisena päivänä järjestää facebook-sivuillani tauluarvonnan. Arvonnan voitti Annele. Hän sai tehdä valintansa Lady Pavlovan ja Lady Bird Cherryn väliltä. Annele valitsi Pavlovan ja emmekö olekin yhtä mieltä siitä, ettei tämä taulu olisi sopivampaa kotia voinut löytää? Tätä upeaa kotia pääset muuten ihastelemaan paremmin Instagramissa @annelekoti.

Myös tähän kotiin tilattiin taidetta. Tämä oli erityisen merkityksellinen työ minulle, sillä sain ensimmäistä kertaa tehdä ladyn tilauksesta. Toivottiin siis ladyä ja mielessä oli tietynlainen värimaailma. Toivottiin, että ladyn katseen suunta on vasemmalle. Syntyi Lady Bloom, 46×55. Alkuperäinen Lady Bloom asuu siis tässä raikkaassa ja selkeälinjaisessa kodissa, seuraamassa lapsiperheen elämää.

Tästä kauniista kodista puolestaan löytyy Lady Pheasant-taidejulisteeni. Minun Ladyni lisäksi seinältä näkyy löytyvän myös muuta suomalaista taidetta, kuten Hammis Designin ihastuttava Houses-juliste sekä tuo upea tummanpuhuva maalaus, tekijänään Laura H. Niin ilahduttavaa, että suomalainen taide löytää tiensä suomalaisiin koteihin!

Ja mihin päätyi se Lady Bird Cherry, toinen arvonnassa mukana olleista maalauksista? En malta olla vinkkaamatta Oli aika-blogin Titasta. Hän kertoo blogissaan ihanasti yhden Ladyni tarinaa taiteen hankkijan näkökulmasta, käy ihmeessä lukemassa!

http://oliaika.blogspot.fi/2018/01/kun-sisustuskarpanen-purasee.html

Upeita koteja vai mitä? Aika valtavan kiitollinen olen, että olen saanut oman lisäni antaa näiden kotien sisustukseen. Suuri kiitos teille, joiden kuvia sain tässä käyttää! Olisiko jatkossakin mukava kurkistella aina aika-ajoin uusiin koteihin tällaisen postauksen muodossa?

Valintoja

Järjestäthän aikaa tärkeimmillesi? Elämän ruuhkaisimpina vuosina prioriteettilistasi ovat lähes yhtä kuin arvosi.

There is no one busy in this world, it’s always about priorities. You will always find time for the things you feel important.

How beautiful is it to find someone who asks for nothing but your company.

Tapahtuipa tammikuisena lauantaina. Järjestettiin aikaa ja vietettiin sitä kahdestaan. Sain luovan tauon luovasta työstä. Ravintola Sue Ellen Helsingin Etelärannassa oli varsin hurmaava. Ruoka, palvelu, ilmapiiri, kaikki kohdillaan! Eikä seurassakaan vikaa.

Aika on rajallista ja kyse on valinnoista. Niin niistä pienemmistä kuin suuremmistakin arkisista valinnoista. Yksinkertaisista ja monimutkaisista asioista. Kuinka syöt, liikut ja kohtelet kehoasi tai mihin uhraat aikaasi, kun puhutaan työstä. Onko se mielekästä? Mutta ne minun silmissäni tärkeimmät valinnat, ihmiset. Puoliso, lapset, perhe, ystävät. Järjestäthän aikaa tärkeimmillesi? Elämän ruuhkaisimpina vuosina prioriteettilistasi ovat lähes yhtä kuin arvosi.

Elämä on täynnä pieniä valintoja, toiset niistä helpompia tehdä kuin toiset. Tuona lauantai-iltana minä sain nauttia vain valinnan vaikeudesta ruokalistaa lukiessani, kuinka virkistävää!

When you have to make a hard decision; flip a coin. Why? Because when the coin is in the air, you suddenly know what you’re hoping for.