Ne, jotka ymmärtävät kauneutta

Ne, jotka ymmärtävät kauneutta. Kirja, joka on puhutellut jo nimellään. Pian se on luettu ja se saa löytää paikkansa osana kodinsisustusta. Todennäköisesti jostain pinosta tai rivistä. Sillä niitä rakastan; pinoja, jotka pitävät sisällään tuhansia luettuja sivuja. Tuhansia tunteita ja muistoja.

Tällä lomalla olen kulkenut kirja kainalossa. Ahminut sanoja. Aina kun siihen hetki on tarjoutunut. Varastanut hetkiä edes puolikkaan sivun verran. Jäänyt makustelemaan sanoja kaikessa rauhassa. Sulkenut silmäni auringossa ja antanut ajatusten kuljettaa. Nauttinut lukemisesta kaikkien niiden taaksejääneiden kuukausien edestä, jolloin en ole ehtinyt tai jaksanut.

Luetut sanat ovat kuljettaneet vuoroin Ensimmäisen maailmansodan Ranskaan, vuoroin 2000-luvun Lontooseen. Näiden maailmojen ympärille kietoutuu kahden urhoollisen naisen – Sophien ja Livin – tarina. Tarina kahdesta täysin erilaisessa maailmassa eläneestä naisesta, joita surullisen kauniin rakkaustarinan lisäksi yhdistää maalaus – Tyttö, jonka jätit taaksesi. Tarina, joka on raadollinen, epäreilukin. Tarina, jossa jokainen rivi ja rivinväli kertoo tarinaa. The Girl You Left Behind (suom. Ne, jotka ymmärtävät kauneutta) on Jojo Moyesin käsialaa – ja minä ihailen sitä.

I often think that the ability to earn a living by doing the thing one loves must be one of life’s greatest gifts. -Jojo Moyes, The Girl You Left Behind

Ensimmäiset sivut tästä kirjasta luin jo syksyllä, mutta elämän myllerrysten keskellä jaksoin lukea vain sanan silloin, toisen tällöin. Vika ei ollut kirjassa, vaan elämäntilanteessa. Aina oli muka jotain tähdellisempää. Tämä siteerattu lause jäi sen sijaan kummittelemaan alitajuntaani pitkäksi aikaa. Nyt lomalla olen kuitenkin nauttinut tästä tarinasta kaikkien niiden menetettyjenkin lukuhetkien edestä. Kuten Moyesilta osasin odottaa, kirjan maailmoihin uppoaa ja henkilöiden tunteet ja kokemukset aistii kuin ominaan. Moyes on yksi mestareista. Ja kirjoittaminen on yksi taiteen korkeimmista muodoista, jos minulta kysytään.

Joten tässäpä minä, loma-Piia, kuopuksen taltioimassa hetkessä, johon loman aikana olen lukuisia kertoja unohtunut. Siirtänyt kirjan hetkeksi syrjään ja antanut mielen sulatella sanoja. Tämän kirjan viimeisiä sivuja vaalin ja luen ne kaikessa rauhassa vasta kotimatkalla lentokoneessa, kun muu perhe nukkuu. Haluan pyhittää viimeiset sivut rauhalliseen hetkeen, sillä uskallan odottaa tarinan lopun olevan yllättävä ja herättävä. Haluan kaikessa rauhassa sulatella viimeiset sanat ja hyvästellä tämän kirjan maailman.

Kotona kirja pääsee osaksi sisustusta, pinoon tai riviin sinne missä kivalta näyttää. Muistuttamaan tarinastaan ja niistä tunteista, joita herätti. Muistuttamaan tästä matkasta ja elämäntilanteesta, jossa sen luin. Houkuttamaan kenties tarttumaan sen kansiin joskus uudelleen, kun aika on kypsä. Mutta ennen sitä, olen visioinut mielessäni pientä kirjahyllyprojektia (tai paremminkin kirjaseinä), ihan vain pikkupuhdetta miehelle sen viimeksi mainitun patiorempan lisäksi. Koska ovathan kirjat ihania ja olisihan se kiva saada ne kauniisti osaksi kotia?

Onko Jojo Moyesin tuotanto tuttua teille muille? Hän on vain yksi monista ihailemistani kirjailijoista, mutta viime aikoina jostain syystä juuri hänen tapansa käyttää sanoja on koskettanut. Jokainen sivu, rivi ja sana on merkityksellinen. En malta tähän loppuun olla vielä lainaamatta muutamaa hänen sanaansa kirjasta, jolla on aivan oma paikkansa sydämessäni.

I held him close and said nothing, all the while telling him silently that he was loved. Oh, but he was loved. – Jojo Moyes, Me Before You

Ole kiltti, pidä hyvänä!

Mitäpä  olen miettinyt viikonloppuna pakkasen paukkuessa, takkatulen ääressä? Olen miettinyt esimerkiksi sitä, että eikö olekin ihanaa ottaa toinen kainaloon ja paijata? Pientä tai isompaa ihmistä. Silloin kun sillä on paha mieli tai ihan muuten vaan. Olen miettinyt kosketusta, kauniita sanoja ja myötätuntoa. Aina niin tärkeitä asioita, mutta tulee aikoja, jokaiselle meistä, jolloin edellä mainittujen merkitys korostuu.

Too often we underestimate the power of touch, a smile, a kind word, a listening ear, an honest compliment, or the smallest act of caring, all of which have the potential to turn a life around. -Leo Buscaglia

Ole kiltti, pidä hyvänä

Olen miettinyt sitä, että eikö tunnukin hyvältä kuulla kilttejä sanoja? Eikö niin, että tuntuu hyvälle, kun joku sanoo sinusta tai sinulle jotain kaunista? Olen pysähtynyt aivan erityisesti miettimään sanojemme merkitystä. Niiden ääneen lausuttujen tai eleistä luettujen. Emmekö jokainen olekin joskus kokeneet jonkin ihan pienenkin itsellemme osoitetun eleen tai sanan hyvin merkityksellisenä?  Niin hyvässä kuin pahassa. Keskellä arkea lausuttu pieni sana tai ele voi olla itselle huomaamaton, mutta saajansa mukana se saattaa kulkea lopun ikäänsä ja olla hyvin merkityksellinen. Miksi ei siis tietoisesti valitsisi sanoa toiselle kauniita asioita ja pitää toista hyvänä?

Compassion is to look beyond your own pain, to see the pain of others -Yasmin Mogahed

Olen tässä miettinyt myös sitä, että yksi vaikeimpia asioita on kohdata toisen ihmisen paha olo. Laittaa omat tunteet syrjään ja kohdata toisen. Olen miettinyt myös sitä, että eikö totta, että lähes asian kuin asian parantaa kiltteys ja myötätunto? Se, että toinen kuuntelee, pientä tai isompaa ihmistä. Pienissä ja isommissa asioissa. Se, että toinen haluaa nähdä hyvää toisessa silloinkin, kun se toinen ei ole parhaimmillaan. Murhe on pienempi jaettuna. Tai toisaalta, ilo ja onni moninkertaistuu jaettuna.

Mutta olen miettinyt myös sitä, että toisinaan toisen onnikin saattaa olla vaikea jakaa. Tai vaikea kestää. Silloin, jos itsellä on paha olla. Silloin voi olla vaikea muistaa, että toisen onni ei ole itseltä pois. Toisen onni muistuttaa omansa puutteesta.

Ole kiltti, pidä hyvänä!

Ole kiltti, pidä hyvänä!

Ole kiltti, pidä hyvänä!

Niin. Mietin myös sitä, että eikö olekin kiva, kun joku ottaa kainaloon ja paijaa? Tai eikö olekin kiva välillä vain nostaa jalat pöydälle ja sallia itsensä olla tekemättä mitään? Tai tehdä just sitä, mistä tulee hyvä mieli ja ihan vaan siksi. Tai ymmärtää itseäänkin silloin, kun ei ole parhaimmillaan. Koska ei aina tarvitse. Mutta olla itselleen lempeä. Jotta voi olla muille.

Self-compassion is simply giving the same kindness to ourselves that we would give to others. -Christopher Germer

Niitäpä olen miettinyt, siinä kainalokavereitani paijatessani ja aika paljon myös maalatessani. Nämä kun muistais. Näiden lisäksi päässäni on risteillyt sekalainen joukko muita mietteitä; että onnea on takkatulen lämpö ja että tuo puukori oli loistava löytö Prismasta. Ja että onneksi nappasin kerran tuon nahkarahin yhdestä second-hand-liikkeestä, se on lasten kiistellyin istuinsija tätä nykyä. Ja että mikähän minusta tulee isona? Taiteilen? Ehdottomasti. Kirjoitan? Tosi mielelläni. Näiden lisäksi kuitenkin tuo terveydenhoitaja minussa muistuttelee myös olemassaolostaan. Kiinnostus ihmisiin ja hyvinvointiin. Ehkä se tästä muotoutuu. Ajan kanssa.

Heräsikö sinulla mieleesi ajatuksia aiheesta? Muistuiko mieleesi jotkin toisen sinulle lausumat tärkeät sanat? Toivottavasti niitä on meillä jokaisella.

Heijastuksia

”… Tämä minä nyt kuitenkin olen, sama Piia, yhdellä kerroksella enemmän.”

Of course, you have people who already see you one way and already judge you, but that’s the other side of me that people don’t know. That’s just me being me.

”… Tämä minä nyt kuitenkin olen, sama Piia, yhdellä kerroksella enemmän.”

Se, kuinka luovuus on kulkenut mukanani läpi tähänastisen elämäni on vaihdellut. Lapsuuden ja nuoruuden jälkeen oli vaihe, jolloin sen ainoana rippeenä olivat vain kirjat ja lohdullinen uppoutuminen niiden maailmaan. Sitten koitti vaihe, jolloin kirjatkin jäivät pölyyntymään yöpöydälle. No, luettiin sentään lastenkirjoja. Paljon lastenkirjoja. Näkisin, että luovuus jäi vuosiksi arjen ja väsymyksen alle. Kun jossain vaiheessa elämä ehkä (hiukan) elpyi (tekikö se niin?) alkoi luovuus taas puskea pinnalle. Ja puskikin voimalla. Se alkoi piirtämisestä ja maalaamisesta. Iltaisin, silloin kun muut nukkuivat. Pian sitä tehtiin kaikki se aika, joka perheeltä ja töiltä liikeni. Ja pian siitä tiesi yhä useampi. Ja niin, ehkä mieli alkoi olla valmis muutokseen.

When we are no longer able to change the situation, we are challenged to change ourselves.

Luova puoleni on aina ollut ihan oma juttuni. Asia, jonka olen mielelläni pitänyt vain itselläni. Jopa mieheni ja lapsuuden perheeni, jotka ovat tunteneet minut ”aina”, yllättyivät. Kyllähän he tiesivät ”Piian aina piirtäneen”, mutta tämä oli kuitenkin uutta. Olin itsekin yllättynyt, sillä en ollut ennen kokenut mitään niin voimakasta tarvetta, tarvetta luoda uutta. Olen ollut aina melko päämäärätietoinen, tiennyt mitä haluan ja tavoitellut sitä, olen päätynyt lapsuuden unelma-ammattiini… Siksipä olinkin yllättynyt, että yhtäkkiä joku aivan muu kutsui niin voimakkaasti. Oli pelottavaa hypätä johonkin, mikä ei ollut kuulunut suunnitelmiin. Oli pelottavaa vaihtaa suuntaa. Oli pelottavaa myöntää, että on ihan ok muuttua. Ja erityisesti; oli pelottavaa paljastaa tämä puoli itsestäni muille. Tämä minä nyt kuitenkin olen, sama Piia, yhdellä kerroksella enemmän.

Lady Love

Minulta on usein kysytty, mistä taiteeni syntyy? Mistä ladyt syntyvät? Olenpa sitä miettinyt itsekin, mutta ei minulla ole selkeää vastausta. En tiedä. Jotainhan taide väistämättä kai kertoo tekijänsä sielunmaisemasta, heijastaisivatko nämä ladytkin sitten jotain? Jotain tiedostettua tai tiedostamatonta. Äkkiseltään en tunnista itseäni ladyistäni, mutta yritetään. Ehkä tuossa yllä olevassa Lady Lovessa on lähestyvän loman kaipausta? Ehkä alla oleva Lady Drama on luotu hetkellä, jolloin mikään ei ole ollut kovin selkeää? Tarkemmin ajateltuna se tosiaan on ensimmäinen ladyistäni ja syntyi niinä aikoina, kun päätökseni lähteä mukaan muutokseen velloi suurimmillaan. Se mikä on selvää, jokaisella ladyistäni on omanlaisensa, vahva asenne.

Lady Drama
Lady Pavlova
Lady Pheasant

Näitä pohtiessani mieleeni juolahti myös ajatus siitä, mitä kotimme meistä kertovat? Se nimittäin on selvää, että kodit kertovat monta tarinaa. Kaikille itsensä toteuttaminen sisustusmielessä ei toki ole tärkeää, mutta sekin kertoo jotain ihmisestä. Ne valinnat, joita kotiimme teemme, kertovat väistämättä persoonastamme, arvoistamme ja mieltymyksistämme. Jos pinnallisesti ajatellaan, niin kuten esimerkiksi vaatteet, myös kodin sisustus ovat rakennusosia identiteetillemme. Eikä se kai niin pinnallistakaan ole, koti on meistä useimmalle kuitenkin tärkein paikka maailmassa. Mitä sinä toivoisit kotisi sinusta viestivän, heijastaako se sinua?

Ja nyt kun tälle linjalle lähdettiin, en uteliaisuuksissani malta olla lisäksi kysymättä, mitä ajatuksia maalaukseni sinussa herättävät? Mitä viestejä ne sinulle antavat tekijästään?

You can’t control what people think about you, so stop worrying about living up to their expectations. Just live up to yours.

Behind the scenes

Things aren’t always what they seem. You’re only seeing part of me. There’s more than you could ever know. Behind the scenes.   – Francesca Battistelli

Ja takana on lopulta hyvä viikko.

Siinä viikkoni lyhykäisyydessään. Haluaisitteko, että kerron hieman enemmän? Mennään behind the scenes. En lähde liioin siihen, mikä on rassannut tai vienyt energiaa, eikö kaikilla aina aika ajoin? Yhdestä asiasta ajattelin kuitenkin kirjoittaa. Tiedätte varmasti sen tunteen, kun aloittaminen on ylivoimaisen vaikeaa tai kesken jääneen jatkaminen tuntuu tahmealta? Luovaa työtä voi olla hankala tehdä aikataulutettuna. Kiire ja luovuus eivät sovi yhteen. Deadlinet ja luovuus ovat vaikea yhdistelmä. Puhutaan tyhjän paperin syndroomasta, mutta englanninkielisen termin ’creative block’ koen ehkä kuvaavammaksi. Vaikka tätä termiä käytetään kuvaamaan luovan työn haasteita, tunnistan itse sairastaneeni samaa syndroomaa aina toisinaan myös muillakin elämän osa-alueilla. Joskus vain pyykkivuorikin voi olla ylivoimainen. Oleellista on oivaltaa se, että esteenä toiminnalle on tuolla mielen syövereissä jokin lukko. Ja lukothan on tehty avattaviksi.

Behind the scenes-kuvien sijaan tätä postausta kuvittaa värimaailmaltaan seesteisimmät maalaukseni. Ajattelin perustella, että tasapainon vuoksi, vaikka totuus taitaa olla, että oikeat behind the scene-kuvat menisivät inhorealismin puolelle.

Tahmea kuvaa tammikuutani hyvin. Tunnistan omat lukkoni, mielen päällä on tässä elämäntilanteessa paljon; yrittäjäksi harjoittelun ja perheen arjen pyörittämisen lisäksi on täytynyt olla luova. Luovuus vaatii kuitenkin oman aikansa ja paikkansa, niin fyysisesti kuin psyykkisesti. Päätinpä siis tietoisesti todeta, että tässä on nyt pulma, lukko, yksi este luovuuden tiellä. Päätinpä ajatella asian yksinkertaisesti ja sanoittaa tunteeni, kuten pienelle lapselle tehdään; että nyt stressaa, mutta se on ihan ok. Se menee ohi ja varmasti jopa helpottaa, kun tartut asioihin yksi kerrallaan, pienissä paloissa. Kokeile! Mitä pahaa voi tapahtua? Ja niinhän siinä kävi, klassisesti. Alku oli hankalaa, mutta pian helpotti. Ja takana on lopulta hyvä viikko. Sain monta työtä hyvään vaiheeseen, pari valmiiksikin. Asiat ovat lopulta usein kiinni siitä, kuinka ajatuksensa asettelee.

’Dawn’

Most artists have experienced the creative block. We get stuck in our work. We beat our head against the wall: nothing. Sometimes, it is because we are trying something at the wrong time. -Lukas Foss

’Powder’

Clean out a corner of your mind and creativity will instantly fill it. -Dee Hock

Luulen, että sieltä löytyy monia muitakin, joille järjestyksessä oleva koti auttaa järjestelemään myös ajatukset? Minulle riittää se, että kaikki on vähän sinne päin, suloisen hallitussa kaaoksessa (taitaa kuvata parhaiten omaa mielenmaisemaani?). Mutta on kuitenkin totta, että siisti koti ja sen kauniiksi laittaminen tuo hyvän olon. Vaikkapa kukat, eivätkö tuoreet leikkokukat ilahdutakin aina? Kodin järjestyksen lisäksi mielen järjestystä auttavat listat. Rakastan listoja ja erityisesti sitä, kun tehtyjä asioita saa hyvillä mielin ruksia yli. On tehtävä tietyt asiat pois päiväjärjestyksestä, jotta mielen sopukoista vapautuu tilaa, vaikkapa sille luovuudelle sitten.

Onneksi menneisiin päiviin mahtuu lopulta myös paljon onnistumisia ja mukavia hetkiä. Listalta sai vedettyä muutaman asian yli. Ja onneksi elämä ei sentään ole pelkkää suorittamista ja listoja. Se on myös hetkiä perheen kanssa ja välillä hetkiä ihan vain yksinkin. Ja ne hetket, jolloin ei tarvitse tehdä yhtään mitään, jolloin kukaan ei tarvitse sinua, ovat kaikkein hedelmällisimpiä. Ne ovat hetkiä jolloin uudet ideat syntyvät ja pian kankaalla on taas jotain uutta.

Lady Olivello. Pieni pala tilaustyöstä.
”She’s bubbly, she’s fun to be around. She makes the room warm. She’s the sunshine.” Lady Delicious-taidejuliste

Herättävätkö somessa vilisevät kuvat ja tarinat sinussa joskus riittämättömyyden tunnetta? Kaipaatko niiden rinnalle toisenlaista realismia? Vai ovatko ne kauniit kuvat ja tarinat juuri sitä, mikä inspiroi sinua kaiken arkirealismin keskellä?

Don’t compare your behind the scenes to other people’s highlight reels.

Vinossa, pinossa ja rytyssä

Meillä useimmiten kaikki on vähän vinossa, pinossa ja rytyssä, mutta sellaisena elämä on parasta.

Edellisessä postauksessa kurkistettiin asiakkaitteni koteihin, olisiko nyt paikallaan tasapuolisuuden nimissä vierailla hiukan meillä?

Useimmiten kaikki on vähän vinossa, pinossa ja rytyssä, mutta sellaisena elämä on parasta.

Minun silmissäni kauneus on epätäydellisyyttä, tasapainon ja epätasapainon vuorottelua, symmetrian rikkovaa yllätyksellisyyttä. Huolettomuutta. Vastakohtien viihtymistä vieretysten. Mielenkiintoisia yksityiskohtia. Sopusointuisia sävyjä. Runsautta ja tarinoita. Meidän kotimme on nähdäkseni melko elämänmakuinen, parhaimpina päivinään harmoninen sillisalaatti voisi olla kuvaavin ilmaisu. Toki viihdyn siistissä ja puhtaassa kodissa, mutta kodin minulle tekee aivan muut asiat kuin järjestys ja siisteys. Meillä useimmiten kaikki on vähän vinossa, pinossa ja rytyssä, mutta sellaisena elämä on parasta.

Viime aikojen onnistunein sisustuslöytöni onkin tainnut olla pellavaiset lakanat. Miksen ole aiemmin ymmärtänyt? Minä, joka olen ollut aina laiska petaamaan päiväpeittoa enkä toisaalta ole koskaan löytänytkään sellaista meille sopivaa, nautin nyt suunnattomasti sänkymme huolettoman siististä petauksesta!

If you leave your dreams on your pillow, you might as well just stay in bed. To make dreams come true you’ve got to get up and take action. -Toni Sorenson

I would be most content if my children grew up to be the kind of people who think decorating consists mostly of building enough bookshelves. -Anna Quindlen

Uteliaisuuteeni taisin viitata jo edellisessä kirjoituksessani. Kenties tästä luonteenpiirteestäni johtuen rakastan kirjoja. Rakastan niitä niin, että ne ovat tärkeä osa kotiamme ja sen myötä myös sisustustamme. Kirja- ja lehtipinoja taitaakin löytyä talomme jokaisesta huoneesta. Olohuoneemme kirjahyllyn kirjat olen kuitenkin kääntänyt pääsääntöisesti kaikki nurinpäin, pyrkimyksenäni näin hiukan tasapainottaa kodin värimaailmaa.

Tarinat niin kirjojen sivuilla kuin kotiini kerätyissä esineissäkin ovat tärkeitä. Olen onnellinen katsellessani äidiltäni, äidinäidiltäni ja äidinäidinäidiltäni perittyjä astioita ja huonekaluja. Olen onnellinen katsellessani seinillämme olevia kuvia perheestäni sekä ihmisistä, jotka olivat täällä ennen meitä. Niitä kauniisti patinoituja kuvia menneiltä vuosikymmeniltä ja vuosisadoilta. Ne kuvat kertovat tarinaa, jotka toiset aloittivat kauan sitten ja jota me saamme nyt jatkaa.

I think life as a good book. The further you get into it, the more it begins to make sense. -Harold Kushner

Nothing is perfect. Life is messy. Relationships are complex. Outcomes are uncertain. People are irrational. -Hugh Mackay

Totta, Hugh! Tämän epätäydellisen maailman keskellä tärkein sisustusmottoni taitaakin olla tehdä kodistani paikka, joka heijastaa sen jokaista asukasta. Rytyt ja vinot pinot taitavat ilmentää juuri meitä.

Mikä on sinun juttusi sisustuksessa? Onko jostain tietystä asiasta muodostunut  vuosien saatossa erityisen tärkeä? Mikä ilmentää just sua?