ARVONTA – KIITOKSENI SINULLE

Takana lähes puoli vuotta. Tätä uutta elämää. Yrittäjyyttä. Onko se ollut sellaista kuin kuvittelin? Ehkä jotain sinne päin. Osasin odottaa paljon työtä. Paljon uuden opettelua. Paljon epävarmuutta. Sen sijaan en ehkä niinkään osannut tai uskaltanut luottaa siihen, kantaako kaikki työ. Siihen, että pääsenkö edes alkuun. No, taisin minä päästä. Ja siitä kiitos kuuluu teille, hyvät ihmiset.

Minun tarinani luovan alan yrittäjänä on vasta alkanut. Viimeisin valmistunut työni kantaa nimeä Once upon a time. Koska jokainen kaunis tarina alkaa niillä sanoin. Ja niistä minun on hyvää jatkaa omaani eteenpäin. Ja eikö jokainen tarina tarvitse myöskin hopeareunukset? Sellaisetkin olen maalannut yhden tauluparin muotoon. Alla Silver Linings (vas.) ja Once upon a time(oik.).

Silver Linings, taulupari, 2 x 40×20
Once upon a time, 65×54

Minun tarinani ei olisi päässyt alkuun ilman teitä. Eikä se myöskään pystyisi jatkumaan ilman teitä. Tällä taidearvonnalla haluan osoittaa kiitollisuuteni siitä teille. Oletko sinäkin ehkä kääntänyt elämässäsi uuden sivun tai kaipaat elämääsi hopeareunoja? Olisiko Once upon a time tai Silver Linings omiaan sinun seinällesi? Tai tunnetko ihmisen, jota haluaisit maalauksella ilahduttaa? Olet arvonnassa mukana kertomalla, kumpi maalauksista on enemmän sinun mieleesi. Voit tuplata tai jopa triplata voittomahdollisuutesi osallistumalla arvontaan samanaikaisesti myös Facebookissa ja Instagramissa.

Arvonta päättyy 23.4.2018. Voittajan nimi julkaistaan blogissa, oltuani ensin henkilökohtaisesti häneen yhteydessä. Onnea arvontaan!

”Once upon a time is how stories begin…”

Kaksi maailmaa

Taide ei ole yhteiskuntamme sivutuote, vaan sen päämäärä. Meidän sukupolvemme tullaan muistamaan siitä, millaista kulttuuria loimme ja minkälaisia arvoja puolustimme. Uskon, että taiteella on mahdollisuus muuttaa ihmistä ja taiteilijoille on annettu voima siihen muutokseen.

Hannu-Pekka Björkman

Mielessäni on jo pitkään ollut eräs aihe kirjoitukselle. Aihe ei ole ollut sen vähäisempi kuin – taiteen ja kulttuurin merkitys hyvinvoinnille. Mahtipontista, eikö? Olen tehnyt lukuisia versioita, lähestynyt aihetta hiukan eri perspektiiveistä. Ja aina lopulta deletoinut kaiken kirjoittamani. Sanoma on tuntunut turhan paatokselliselta. En olisi jaksanut itsekään lukea. Kuivaa tekstiä rikkaasta aiheesta. Sitten koitti viime perjantai ja Jussi-gaala. Ja Hannu-Pekka Björkmanin puhe. Ja no, hän sanoikin sitten kaiken. Ja aika helpon tuntuisesti. Ei ihan turha taiteilija!

Huomaan herkästi pyöritteleväni päässäni aiheita, joista terveydenhoitajana kirjoittaisin. Ja samaan aikaan pohdin, kuinka yhdistäisin nämä kaksi maailmaa – sen mistä tulen, siihen mitä nyt teen ja mihin olen matkalla. Hyvinvointiin liittyvät asiat kun edelleen ovat minulle tärkeitä, vaikka terveydenhoitajan työ on vaihtunutkin luovaan työhön ja yrittäjyyteen. Ja missään nimessähän nämä eivät ole toisiaan poissulkevia asioita. Kulttuuriharrastuksen kun on todettu olevan yhteydessä koettuun terveyteen ja hyvinvointiin ja taiteen taas tutkitusti lisäävän luovuutta, iloa ja aktiivisuutta sekä vahvistavan kokemusta paremmasta elämänhallinnasta. Eivät aiheet kai lopulta tosiaankaan kovin kaukana toisistaan ole, kulkevat käsi kädessä jopa.

Joten saattaapa olla, että jatkossa julkaisen aina toisinaan juttuja myös hyvinvointiin liittyen, siitä kun kuitenkin jotain tiedän. Se on aihe, joka herkästi sivuaa kirjoituksiani ja tulee varmasti sivuamaan enemmänkin, kunhan vain löydän sen oman tapani. Sen ei-paatoksellisen. Miltä se kuulostaa?

Ja lopuksi, sitä mielen hoitoa parhaimmillaan. Kahden työlään prosessin palkkiona, saanen vihdoin esitellä; Lady Pearl ja Lady Delicate! Leidit ovatkin todella haastaneet minua viime aikoina, mutta minulla on kutina, että tästä se lähtee taas sujumaan! Tai jos ei kutina, niin ainakin toivo.

Lady Pearl, tilaustyö
Lady Delicate, tilaustyö

Kaksi aika erilaista maailmaa. Voimakasta ja herkkää. Kumman maailma viehättää sinua enemmän?

Identiteettikriisi?

Kriisi. Sanana pelottava, mutta kenties monen muutoksen alulle laittava voima. Missä mennään matkallani terveydenhoitajasta luovaksi yrittäjäksi?

Olen niitä ihmisiä, jotka ovat aina tienneet mitä tekevät, mihin suuntaan pyrkivät ja luottanut siihen, että noin suurin piirtein tiedän, mihin suuntaan elämä kulkee. Siinä määrin toki kuin se on mahdollista. Itseään ei sen suuremmin ole tarvinnut etsiskellä. Olen oppinut tuntemaan itseni tietynlaisena, tietyllä identiteetillä. Ennen kuin nyt.

Life always waits for some crisis to occur before revealing itself at its most brilliant. -Paulo Coelho

Identiteettikriisi. Hui. Sanana aika pelottava, eikö? Tuo kriisi. Mutta se minulla taitaa olla. Ja toisaalta, oletko sinäkin sitä mieltä, että ainakin jälkikäteen ajatellen monella kriisillä on lopulta ollut myös positiivinen vaikutus elämääsi? Ne ovat saattaneet työntää juuri oikeaan suuntaan. Pakottaa muutokseen. Muutokseen, johon ilman kriisiä ei välttämättä olisi löytynyt rohkeutta lähteä. Ehkäpä kriisi onkin siis aina myös mahdollisuus? Mahdollisuus löytää itsestään jotain sellaista, mikä vie elämässä eteenpäin. Se tarjoaa mahdollisuuden löytää itsestään uusia puolia ja mahdollisuuden kasvuun. Aina aika ajoin arvojaan on kai hyvä pysähtyä punnitsemaan ja tarpeen tullen tekemään uudelleenjärjestelyjä. On lopulta aika vapauttavaakin uskaltautua pohtimaan uusia vaihtoehtoja sen tutun ja totutun ulkopuolelta.

Identiteetin sanotaan olevan tietoisen etsinnän ja pohdinnan tulos. Ja koska identiteettimme on lukuisten persoonallisten palojen summa, on kai vain luonnollista, että vuosien varrella näitä palasia on joskus tarpeen järjestellä uusiksi. On tehtävä ehkä tilaa uusille paloille. En liene kuitenkaan ainoa, jonka mielestä kaikki uusi saattaa tuntua aluksi hiukan pelottavaltakin? Ajatella itseään kokonaan uusin silmin, avoimena sille, ettei aivan tiedä minne on menossa. Ja sietää ehkä vähän epämiellyttäviäkin tunteita. Epätasapainoa, epävarmuutta ja epäjärjestystä. Ja kaikkien epä-alkuisten tuntemusten kanssa sitä saattaa herkästi olla hiukan kadoksissa ja orpona hetken aikaa.

Ja tiedätkö, tässä hetkessä onkin ehkä parasta juuri se, etten aivan tiedä.

Täytin tässä taannoin aivan rutiininomaisesti erästä lomaketta. Lomakkeessa kysyttiin ammattia, kirjoitin totutusti ’terveydenhoitaja’. Mutta hetkinen. Mitä siihen nykyisin kuuluu kirjoittaa? Mikä minä nykyisin olen? Yllätyin siitä, kuinka vahvasti ammatti-identiteetti lopulta määritteleekään minua. Olen toden totta tavoittelemassa unelmaani, mutta tunnen kuitenkin olevani vielä aika ulalla. Tunnen samaan aikaan sekä haikeutta siitä, etten toteuta sitä ammatillista puolta itsestäni, johon olen kasvanut. Ja toisaalta valtavaa innostusta siitä, minne olen matkalla. Ja siitä, että olen uskaltanut. Ei kai se, että tuon elämääni jotain uutta, poissulje kaikkea vanhaa? Se, että olen terveydenhoitaja kulkee edelleen mukanani, näkyy ehkä tavoissani ajatella ja sitä kautta teksteissä, joita kirjoitan. Ja kuka tietää, sovellanko tuota ammattitaitoa tulevaisuudessa vielä jollain tapaa? Haluaisin uskoa niin. Ja tiedätkö, tässä hetkessä onkin ehkä parasta juuri se, etten aivan tiedä. Nyt vain maalaan ja kirjoitan.

Samalla kun päivitän uutta (parempaa) versiota itsestäni, huomaan kodinkin kaipaavan päivitystä.  Tai paremminkin minun kaipaavan kotiin päivitystä. Siinä missä tämä on edelleen perheemme koti, tämä on nyt myös työpaikkani. Näitä seiniä tulee tuijoteltua siis huomattavasti aiempaa enemmän ja pääsikin ehkä hups huomaamatta käymään niin, että yksi ajatus johti toiseen ja… Tilasin hiukan tapettia. Ja pari valaisinta. Ja muutaman seinähyllyn. Tyynynpäällisiä. Vähän vuodevaatteitakin. Mutta en enempää. Ja harkittuja hankintoja kaikki. (Plus pari ihanaa kaktusta.)

Kenties juuri elämän myllerryksistä johtuen kaipaan kotiin nyt rauhaa, seesteisyyttä ja järjestystä. Viime aikoina on valmistunut kaksi aikalailla juuri sellaista maalausta – tuo pienempi tuossa, ’Sea Breeze’ ja viimeisimpänä ’Sees’. Sellainen nimittäin oli mieleni sen maalattuani. Sees ainakin hetken. Istuvat muuten kauniisti vieretysten, nämä kaksi.

Ovatko elämän kriisit kuljettaneet sinua joskus yllättäviin suuntiin?

Heijastuksia

”… Tämä minä nyt kuitenkin olen, sama Piia, yhdellä kerroksella enemmän.”

Of course, you have people who already see you one way and already judge you, but that’s the other side of me that people don’t know. That’s just me being me.

”… Tämä minä nyt kuitenkin olen, sama Piia, yhdellä kerroksella enemmän.”

Se, kuinka luovuus on kulkenut mukanani läpi tähänastisen elämäni on vaihdellut. Lapsuuden ja nuoruuden jälkeen oli vaihe, jolloin sen ainoana rippeenä olivat vain kirjat ja lohdullinen uppoutuminen niiden maailmaan. Sitten koitti vaihe, jolloin kirjatkin jäivät pölyyntymään yöpöydälle. No, luettiin sentään lastenkirjoja. Paljon lastenkirjoja. Näkisin, että luovuus jäi vuosiksi arjen ja väsymyksen alle. Kun jossain vaiheessa elämä ehkä (hiukan) elpyi (tekikö se niin?) alkoi luovuus taas puskea pinnalle. Ja puskikin voimalla. Se alkoi piirtämisestä ja maalaamisesta. Iltaisin, silloin kun muut nukkuivat. Pian sitä tehtiin kaikki se aika, joka perheeltä ja töiltä liikeni. Ja pian siitä tiesi yhä useampi. Ja niin, ehkä mieli alkoi olla valmis muutokseen.

When we are no longer able to change the situation, we are challenged to change ourselves.

Luova puoleni on aina ollut ihan oma juttuni. Asia, jonka olen mielelläni pitänyt vain itselläni. Jopa mieheni ja lapsuuden perheeni, jotka ovat tunteneet minut ”aina”, yllättyivät. Kyllähän he tiesivät ”Piian aina piirtäneen”, mutta tämä oli kuitenkin uutta. Olin itsekin yllättynyt, sillä en ollut ennen kokenut mitään niin voimakasta tarvetta, tarvetta luoda uutta. Olen ollut aina melko päämäärätietoinen, tiennyt mitä haluan ja tavoitellut sitä, olen päätynyt lapsuuden unelma-ammattiini… Siksipä olinkin yllättynyt, että yhtäkkiä joku aivan muu kutsui niin voimakkaasti. Oli pelottavaa hypätä johonkin, mikä ei ollut kuulunut suunnitelmiin. Oli pelottavaa vaihtaa suuntaa. Oli pelottavaa myöntää, että on ihan ok muuttua. Ja erityisesti; oli pelottavaa paljastaa tämä puoli itsestäni muille. Tämä minä nyt kuitenkin olen, sama Piia, yhdellä kerroksella enemmän.

Lady Love

Minulta on usein kysytty, mistä taiteeni syntyy? Mistä ladyt syntyvät? Olenpa sitä miettinyt itsekin, mutta ei minulla ole selkeää vastausta. En tiedä. Jotainhan taide väistämättä kai kertoo tekijänsä sielunmaisemasta, heijastaisivatko nämä ladytkin sitten jotain? Jotain tiedostettua tai tiedostamatonta. Äkkiseltään en tunnista itseäni ladyistäni, mutta yritetään. Ehkä tuossa yllä olevassa Lady Lovessa on lähestyvän loman kaipausta? Ehkä alla oleva Lady Drama on luotu hetkellä, jolloin mikään ei ole ollut kovin selkeää? Tarkemmin ajateltuna se tosiaan on ensimmäinen ladyistäni ja syntyi niinä aikoina, kun päätökseni lähteä mukaan muutokseen velloi suurimmillaan. Se mikä on selvää, jokaisella ladyistäni on omanlaisensa, vahva asenne.

Lady Drama
Lady Pavlova
Lady Pheasant

Näitä pohtiessani mieleeni juolahti myös ajatus siitä, mitä kotimme meistä kertovat? Se nimittäin on selvää, että kodit kertovat monta tarinaa. Kaikille itsensä toteuttaminen sisustusmielessä ei toki ole tärkeää, mutta sekin kertoo jotain ihmisestä. Ne valinnat, joita kotiimme teemme, kertovat väistämättä persoonastamme, arvoistamme ja mieltymyksistämme. Jos pinnallisesti ajatellaan, niin kuten esimerkiksi vaatteet, myös kodin sisustus ovat rakennusosia identiteetillemme. Eikä se kai niin pinnallistakaan ole, koti on meistä useimmalle kuitenkin tärkein paikka maailmassa. Mitä sinä toivoisit kotisi sinusta viestivän, heijastaako se sinua?

Ja nyt kun tälle linjalle lähdettiin, en uteliaisuuksissani malta olla lisäksi kysymättä, mitä ajatuksia maalaukseni sinussa herättävät? Mitä viestejä ne sinulle antavat tekijästään?

You can’t control what people think about you, so stop worrying about living up to their expectations. Just live up to yours.

Behind the scenes

Things aren’t always what they seem. You’re only seeing part of me. There’s more than you could ever know. Behind the scenes.   – Francesca Battistelli

Ja takana on lopulta hyvä viikko.

Siinä viikkoni lyhykäisyydessään. Haluaisitteko, että kerron hieman enemmän? Mennään behind the scenes. En lähde liioin siihen, mikä on rassannut tai vienyt energiaa, eikö kaikilla aina aika ajoin? Yhdestä asiasta ajattelin kuitenkin kirjoittaa. Tiedätte varmasti sen tunteen, kun aloittaminen on ylivoimaisen vaikeaa tai kesken jääneen jatkaminen tuntuu tahmealta? Luovaa työtä voi olla hankala tehdä aikataulutettuna. Kiire ja luovuus eivät sovi yhteen. Deadlinet ja luovuus ovat vaikea yhdistelmä. Puhutaan tyhjän paperin syndroomasta, mutta englanninkielisen termin ’creative block’ koen ehkä kuvaavammaksi. Vaikka tätä termiä käytetään kuvaamaan luovan työn haasteita, tunnistan itse sairastaneeni samaa syndroomaa aina toisinaan myös muillakin elämän osa-alueilla. Joskus vain pyykkivuorikin voi olla ylivoimainen. Oleellista on oivaltaa se, että esteenä toiminnalle on tuolla mielen syövereissä jokin lukko. Ja lukothan on tehty avattaviksi.

Behind the scenes-kuvien sijaan tätä postausta kuvittaa värimaailmaltaan seesteisimmät maalaukseni. Ajattelin perustella, että tasapainon vuoksi, vaikka totuus taitaa olla, että oikeat behind the scene-kuvat menisivät inhorealismin puolelle.

Tahmea kuvaa tammikuutani hyvin. Tunnistan omat lukkoni, mielen päällä on tässä elämäntilanteessa paljon; yrittäjäksi harjoittelun ja perheen arjen pyörittämisen lisäksi on täytynyt olla luova. Luovuus vaatii kuitenkin oman aikansa ja paikkansa, niin fyysisesti kuin psyykkisesti. Päätinpä siis tietoisesti todeta, että tässä on nyt pulma, lukko, yksi este luovuuden tiellä. Päätinpä ajatella asian yksinkertaisesti ja sanoittaa tunteeni, kuten pienelle lapselle tehdään; että nyt stressaa, mutta se on ihan ok. Se menee ohi ja varmasti jopa helpottaa, kun tartut asioihin yksi kerrallaan, pienissä paloissa. Kokeile! Mitä pahaa voi tapahtua? Ja niinhän siinä kävi, klassisesti. Alku oli hankalaa, mutta pian helpotti. Ja takana on lopulta hyvä viikko. Sain monta työtä hyvään vaiheeseen, pari valmiiksikin. Asiat ovat lopulta usein kiinni siitä, kuinka ajatuksensa asettelee.

’Dawn’

Most artists have experienced the creative block. We get stuck in our work. We beat our head against the wall: nothing. Sometimes, it is because we are trying something at the wrong time. -Lukas Foss

’Powder’

Clean out a corner of your mind and creativity will instantly fill it. -Dee Hock

Luulen, että sieltä löytyy monia muitakin, joille järjestyksessä oleva koti auttaa järjestelemään myös ajatukset? Minulle riittää se, että kaikki on vähän sinne päin, suloisen hallitussa kaaoksessa (taitaa kuvata parhaiten omaa mielenmaisemaani?). Mutta on kuitenkin totta, että siisti koti ja sen kauniiksi laittaminen tuo hyvän olon. Vaikkapa kukat, eivätkö tuoreet leikkokukat ilahdutakin aina? Kodin järjestyksen lisäksi mielen järjestystä auttavat listat. Rakastan listoja ja erityisesti sitä, kun tehtyjä asioita saa hyvillä mielin ruksia yli. On tehtävä tietyt asiat pois päiväjärjestyksestä, jotta mielen sopukoista vapautuu tilaa, vaikkapa sille luovuudelle sitten.

Onneksi menneisiin päiviin mahtuu lopulta myös paljon onnistumisia ja mukavia hetkiä. Listalta sai vedettyä muutaman asian yli. Ja onneksi elämä ei sentään ole pelkkää suorittamista ja listoja. Se on myös hetkiä perheen kanssa ja välillä hetkiä ihan vain yksinkin. Ja ne hetket, jolloin ei tarvitse tehdä yhtään mitään, jolloin kukaan ei tarvitse sinua, ovat kaikkein hedelmällisimpiä. Ne ovat hetkiä jolloin uudet ideat syntyvät ja pian kankaalla on taas jotain uutta.

Lady Olivello. Pieni pala tilaustyöstä.
”She’s bubbly, she’s fun to be around. She makes the room warm. She’s the sunshine.” Lady Delicious-taidejuliste

Herättävätkö somessa vilisevät kuvat ja tarinat sinussa joskus riittämättömyyden tunnetta? Kaipaatko niiden rinnalle toisenlaista realismia? Vai ovatko ne kauniit kuvat ja tarinat juuri sitä, mikä inspiroi sinua kaiken arkirealismin keskellä?

Don’t compare your behind the scenes to other people’s highlight reels.

Kurkistus koteihin

When you are curious, you find lots of interesting things to do. -Walt Disney

Onko siellä muita uteliaaksi itsensä tunnistavia? Täällä nimittäin yksi. Ihan pikkutytöstä lähtien yksi lempipuuhiani on ollut iltalenkillä ohimennen hieman kurkkia, minkälainen näkymä ikkunoista avautuu, miten pihoja on laitettu. Nyt somen myötä uteliaisuuden nälkää on helpompi tyydyttää, kun tavallisten ihmisten upeita koteja on helpompi päästä ihastelemaan sen eri kanavissa. Parasta on kuitenkin päästä kyläilemään erilaisiin koteihin. Kodit kertovat monta tarinaa, eikä vähiten siellä asuvista ihmisistä. Kodit ovat yksinkertaisesti kiehtovia ja kiinnostavia, onhan se meistä lähes jokaiselle se kaikista tärkein ja pyhin paikka maailmassa.

Ei liene taiteilijan näkökulmasta luomisen ilon lisäksi muuta niin palkitsevaa kuin nähdä, missä oma taide jatkaa elämää. Missä oma taide pääsee osaksi toisten tarinaa.

Mitä jos kurkistettaisiin nyt yhdessä muutamiin koteihin? Koteihin, joiden seiniä koristaa minun taiteeni. On ihanaa, että monet minulta taidetta ostaneet, ovat jälkikäteen ilahduttaneet minua kuvaterveisin. Ei liene taiteilijan näkökulmasta luomisen ilon lisäksi muuta niin palkitsevaa kuin nähdä, missä oma taide jatkaa elämää. Missä oma taide pääsee osaksi toisten tarinaa.

Architecture is the bones, decor is the heart and art is the soul of a room.  -Terri Lind Davis

Aloitetaan vaihteeksi jostakin ihan muusta kuin Ladyistä. Tämä tässä on Praha, 100×150. Tilaustyö kotiin, jossa toivottiin suurta maalausta kaupunkisilhuetilla. Maalauksen värimaailman toivottiin toistavan kodin muun sisustuksen värejä. Koska minulle on tärkeää muodostaa henkilökohtainen side jokaiseen työhöni, tehdä siitä sillä tavoin omani, piirtyi maalaukseen pala kaunista Prahaa. Koska Prahalla on ihan oma paikkansa sydämessäni. Eikö maalaus istukin kauniisti tähän upeasti värejä käyttävään kotiin?

LadyPavlovan, 46×55, matka omaan kotiinsa oli taiteilijalleen ilahduttava. Tämä lady oli puhtaasti oman intuitioni tuote ja jonka päätymisestä juuri tämän kodin seinälle taisi pitää huolen kohtalo. Päätinpä nimittäin eräänä marraskuisena päivänä järjestää facebook-sivuillani tauluarvonnan. Arvonnan voitti Annele. Hän sai tehdä valintansa Lady Pavlovan ja Lady Bird Cherryn väliltä. Annele valitsi Pavlovan ja emmekö olekin yhtä mieltä siitä, ettei tämä taulu olisi sopivampaa kotia voinut löytää? Tätä upeaa kotia pääset muuten ihastelemaan paremmin Instagramissa @annelekoti.

Myös tähän kotiin tilattiin taidetta. Tämä oli erityisen merkityksellinen työ minulle, sillä sain ensimmäistä kertaa tehdä ladyn tilauksesta. Toivottiin siis ladyä ja mielessä oli tietynlainen värimaailma. Toivottiin, että ladyn katseen suunta on vasemmalle. Syntyi Lady Bloom, 46×55. Alkuperäinen Lady Bloom asuu siis tässä raikkaassa ja selkeälinjaisessa kodissa, seuraamassa lapsiperheen elämää.

Tästä kauniista kodista puolestaan löytyy Lady Pheasant-taidejulisteeni. Minun Ladyni lisäksi seinältä näkyy löytyvän myös muuta suomalaista taidetta, kuten Hammis Designin ihastuttava Houses-juliste sekä tuo upea tummanpuhuva maalaus, tekijänään Laura H. Niin ilahduttavaa, että suomalainen taide löytää tiensä suomalaisiin koteihin!

Ja mihin päätyi se Lady Bird Cherry, toinen arvonnassa mukana olleista maalauksista? En malta olla vinkkaamatta Oli aika-blogin Titasta. Hän kertoo blogissaan ihanasti yhden Ladyni tarinaa taiteen hankkijan näkökulmasta, käy ihmeessä lukemassa!

http://oliaika.blogspot.fi/2018/01/kun-sisustuskarpanen-purasee.html

Upeita koteja vai mitä? Aika valtavan kiitollinen olen, että olen saanut oman lisäni antaa näiden kotien sisustukseen. Suuri kiitos teille, joiden kuvia sain tässä käyttää! Olisiko jatkossakin mukava kurkistella aina aika-ajoin uusiin koteihin tällaisen postauksen muodossa?

Tasapainoa vai vastapainoa?

Happiness is not a matter of intensity but of balance and order and rhythm and harmony. -Thomas Merton

…. ja kaikki on vielä kesken, kuten elämällä on tapana.

Elämääni täysipäiväisenä taideyrittäjänä on takana nyt kuukausi ja kaikki on vielä kesken, kuten elämällä on tapana. Tällä hetkellä kaikki on harjoittelua ja tasapainoilua. Paino erityisesti jälkimmäisellä sanalla; harjoittelen löytämään tasapainon yrittäjyyden, perheen ja vapaa-ajan ympärille. Saan onnekkaasti tehdä nyt työtä intohimosta, jolloin työaikoja ei tunneta ja työ imaiseekin helposti mukaansa, kellonajasta riippumatta. Yrittäjyys vie tällä hetkellä siis ison osan ajastani, mutta samaan aikaan olen myös äiti, vaimo ja ihan vain Piia, jonka olisi edelleen tärkeää pitää hyvää huolta itsestään, jotta jaksaa pitää hyvää huolta rakkaistaan sekä tästä lapsenkengissä olevasta yrityksestään. Olisiko sittenkin tärkeää löytää vastapainoa kaikelle arjen velvoitteille?

Nyt kun työni ei tunne työaikoja, sanoisin, että työn vastapainon merkitys korostuu entisestään. Perheeni ja lapseni ovatkin työni luonnollinen vastapaino, tärkein sellainen. Lapseni ovat vielä siinä iässä, että vanhemmuus ja sen velvollisuudet täyttävät suuren osan elämästäni, ja hyvä niin; he haastavat äitiä niin hyvässä kuin pahassa sellaisiin tilanteisiin, joissa työt väistämättä unohtuvat!  Kaiken sen keskellä on kuitenkin tärkeää varastaa myös hetkiä ihan vain itselleen, sillä (toistan itseäni) jotta jaksaa olla hyvä muille, täytyy olla myös hyvä itselleen.

It’s all about quality of life and finding a happy balance between work and friends and family. -Philip Green

Tilanne taitaa olla äärimmäisen tuttu kanssasisarilleni? Äideillä on usein monta rautaa tulessa ja vieläpä yleensä vaatimus olla hyvä  (=täydellinen) kaikessa mihin ryhtyy. Ja se vanhemmuus nyt vaan on aikamoinen urakka jo itsessään, maailman haastavin työ, jos minulta kysytään. Arki täyttyy aikatauluista, kiukkuisen lapsen pukemisesta, muistilistoista; mitä kenellekin pakataan mukaan, onko kurahousut pesty, kenellä oli hammastarkastus ja onko koululaisen koe allekirjoitettu… jatkanko? Kaikki tämä tehdään niin, että tunteet – niin hyvässä kuin pahassa – ovat kaiken aikaa 100 prosenttisesti läsnä. Eihän mikään muu herätä meissä niin paljon tunteita kuin omat lapset ja vanhemmuus? Aikamoinen urakka siis tosiaan ja senpä takia, kaiken tämän keskellä olisi ensiarvoisen tärkeää voida välillä vain pysähtyä.

There is no such thing as work-life balance – it is all life. The balance has to be within you. -Sadhguru

Tässä kuvassa yhdistyy niitä asioita, jotka antavat minulle voimaa ja työn vastapainoa. Asioita, joiden avulla minä pysähdyn. Oma (mielellään hiljainen) koti; sen lisäksi, että kodin on oltava hyvä ja turvallinen paikka, se on minulle myös paikka, jossa saan toteuttaa itseäni, esteetikon on vaikeaa olla aina pikkuisen sisustamatta. 😉 Hyvät unet; kuluneella viikolla saimme uuden sängyn, tyynyt ja untuvaiset peitot – olinkin unohtanut, miltä tuntuu nukkua hyvin! Matkustelu ja siitä haaveilu; yöpöydällä oleva Mondo-lehtien pino on ahkerassa käytössä ja illalla on ihana nukahtaa aina seuraavasta matkasta unelmoiden. Tällä hetkellä viikot seuraavaan lomaan käyvät jo vähiin – helmikuussa saamme palata Meksikonlahden rannoille, meidän kaikkien suuresti kaipaamaan aurinkoiseen Floridaan. Ihan paras keino irtautua ja pysähtyä!

Onnekkaasti saan kuitenkin todeta, että kyllä ne akkuni parhaiten taitavat kuitenkin latautua maalaamalla. Näissä kuvissa sovittelin uunituoretta taidejulistettani (Lady Pheasant, omasi voit ostaa http://www.facebook.com/piiabiia.atelier/) makuuhuoneen seinälle ja mitä olette mieltä, olisiko löytänyt paikkansa tuosta?

Luomisen tuska

”Enough romanticism about ’creativity’: it’s about work, confidence, courage and appetite for suffering.” -Alain De Botton

Niin. Viimeksi kirjoitin siitä kuinka jotkut työt vain syntyvät. Kuinka intuitio ja inspiraatio ikään kuin hoitavat homman puolestasi ja kaikki on aivan vallan upeaa. No, aina ei ole. Totuushan on, että valtaosa töistäni syntyy työn ja turhautumisen kautta. Kokeilun, erehtymisen ja onnistumisen kautta. Matka alkaa visiosta, mutta ennen perille pääsemistä, on pysähdyttävä muutama kerta vetämään turhautuneena happea, toisinaan useiksi päiviksi. Niin kävi tuon yllä olevankin kanssa, emme hetkeen sietäneet toisiamme samassa huoneessakaan. Sittemmin tämä Lady Pheasant on jo voittanut minut puolelleen. Itseasiassa, juuri ne työt, jotka aiheuttavat eniten tuskaa valmistumisvaiheessaan, ovat lopulta juuri niitä, jotka ilahduttavat eniten valmistuttuaan.

”Don’t think about making art, just get it done. Let everyone else decide if it’s good or bad, whether they love it or hate it. While they are deciding, make even more art.” – Andy Warhol

Olenpa siis oppinut, että turhautuminen, ahdistus ja epätoivo kuuluvat prosessiin. Tulee hetki, jolloin olen aivan valmis lyömään hanskat tiskiin ja luovuttamaan. Ja pian sen jälkeen tulee hetki, jolloin työn näkee uusin silmin ja sitä pääsee jatkamaan uusin oivalluksin. Ilman näitä tuskaisempia hetkiä työn lopputulos jää helposti laimeaksi, ainakin tekijälleen.

”Very often, you know, you stop walking because you say, ’Well, I’m tired of climbing this hill. I’m never going to get to the top.’ And you’re only two steps from the top.” -Morgan Freeman

Intohimon, inspiraation ja intuition voima

Her intuition was her favorite superpower.

Olipa eilen sellainen päivä, että inspiraatio nappasi mukaansa. Aina välillä niitä tulee. Päiviä, jolloin ilman sen kummempaa suunnitelmaa syntyy jotain, joka vie totaalisesti mennessään ja lopputulos syntyy kuin itsestään. Itse asiassa, tuntuu kuin maalaus olisi vain päättänyt syntyä ja minä sain toimia välikappaleena. Mutta en pistä pahakseni, on nimittäin aika koukuttava tunne, kun inspiraatio ottaa vallan ja saa tehdä jotain suurella intohimolla ja luottaa intuitioon.

Intohimo ja inspiraatio ovat siitä ihania asioita, että niitä voi kokea ja löytää monilla eri elämän osa-alueilla. Kukin tavallaan. Ajattelisin, että olisipa tylsää elää elämäänsä kokonaan ilman näitä kokemuksia. Myös intuitiotaan voi oppia kuulemaan niin ikään monilla elämän osa-alueilla. Intuitiota pidetään tärkeänä osana luovuutta, mutta näkisin sen olevan yhtä lailla tärkeää ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa. Koska intuitiivisen ajattelun katsotaan olevan tiedostamatonta tapaa ajatella, uskoisin sen kuulemisen vaativan aivan erityistä herkistymistä ja pysähtymistä, tuntemuksiinsa luottamista. Elämäänsä suorittaen elämällä voisin kuvitella sen äänen herkästi katoavan.

Mistä minä sitten inspiroidun? Varmasti niistä samoista asioista kuin valtaosa kaikista meistä muistakin. Jostakin ympärillä nähdystä, kuullusta tai koetusta. Suihkun lattialle kerääntyneen shampoovaahdon muodosta. Sadepisaroista auton ikkunoissa. Luonnosta. Tuoksuista. Sanoista ja sävelistä. Maailman näkemisestä ja eri kulttuureista. Kauneudesta. Mutta ennen kaikkea inspiroidun ihmisistä. Kasvoista, tunteista ja tarinoista. Ja niistä jo aiemmin mainitsemistani unista, alitajunta kai tarjoaa niissä parastaan. Mikään työ ei synny väkisin, jokaiselle on haettava omanlaisensa inspiraatio.

The creative is the place where no one else has ever been. You have to leave the city of your comfort and go into the wilderness of your intuition. -Alan Alda

Entä millaisia ne päivät sitten ovat, kun intohimo ja inspiraatio ottavat vallan? Silloin ei juuri syödä, silloin uni on pinnallista, jos uneen saakka pääsee. Silloin kaikki arkinen tuntuu häiriötekijöiltä ja ajantaju katoaa. Maalaaminen vain sujuu ja intuitio johdattaa.

Ja se mitä eilen syntyi, oli tämä, Lady Eucalyptus.

Art is something that makes you breathe with a different kind of happiness.          -Anni Albers

Mielelläni kuulisin kommentteja, mikä saa sinut inspiroituneeksi? Sillä vielä yksi asia, mikä minua inspiroi, ovat inspiroituneet ihmiset. 🙂

Mielen rauhoittuminen

Tämän viime päivinä toistuneen kotoisan aamuisen hetken; puurokauhan, kahvin ja Mondon, ääressä olen huomannut mieleni rauhoittuneen monella tapaa. Syytä on varmasti joulussa ja rauhoittumisessa perheen yhteiseen aikaan. Joulu on vuoden ehdottomasti parasta aikaa, jos minulta kysytään! Tänä vuonna se kuitenkin tarjosi myös aivan erityisesti kaivatun mahdollisuuden irrottautua syksyn myllerryksistä ja ottaa pienen hengähdystauon kaiken muutoksen keskellä.

”Change is hard at first, messy in the middle and gorgeous at the end.”                   -Robin Sharma

Luulen minulle vaikeinta olleen se hiljalleen edennyt päätösprosessi, päätös lähteä tähän muutokseen. Sen jälkeen mielen myllerrykset ovat aste asteelta rauhoittuneet ja tasaantuneet, mutta voi pojat, kuinka sekavalta tämä kaikki uusi vielä tuntuu! Jouluna pyyhin hetkeksi mielestäni pois kaikki ne aloittelevan yrittäjän ja yritystoiminnan aloittamisen haasteet, uuden harjoittelun, kaikki tekniset ongelmat (ja huh, niitä on riittänyt!), ajankäytön uudenlaisen järjestelyn, sopeutumisen vaihdokseen, vanhasta luopumisen surun…

… Ja kaiken sen keskellä tuntenut oloni ihmeen rauhalliseksi ja luottavaiseksi. Sormeni syyhyävät uusien maalausprojektien kimppuun, mieli on täynnä uusia ideoita! Sehän se lienee tässä tärkeintä, kaikki muu hoituu kyllä aikanaan.

Alla Lady Black Swan. Hän oli vuoden 2017 viimeinen tilaustyö ja nyt työn alla ovat jo vuoden 2018 ensimmäiset tilaukset!

”… and gorgeous at the end.”

Siihen täytyy uskoa.