Pientä pintaremonttia

Viime viikonloppuna olohuoneemme koki pienen muodonmuutoksen saamalla osakseen pientä pintaremonttia. Ja samalla saimme viettää – uskokaa tai älkää, ihan parasta parisuhdeaikaa.

Kuten tässä aiemmin tunnustin, tuli minun tehtyä kotiin hiukan uusia sisustushankintoja. Kun miltei koko elämä on pyörähtänyt ympäri ja työpaikkana toimii tätä nykyä koti, oli se minun silmissäni alkanut kaipaamaan kipeästi päivitystä. Ja toisaalta, kotimme sisustusvalinnat on tehty jo noin seitsemän vuotta sitten, jolloin taloamme rakennettiin. Eli melko pitkälle olemme mielestäni päässeet ilman sen suurempia uudelleenmuokkauksia!

Tämä viikonloppu kuluikin meillä siis pientä pintaremonttia tehden. Ja esikoisen 10v. juhlia järjestäen. Ja niitä juhlien. Ja kuopuksen jääkiekkopeleissä käyden. Melko täyttä elämää siis taas kerran, mutta täytyy sanoa, että olipahan paras viikonloppu pitkiin aikoihin!

Ja miltä meillä nyt sitten näyttää? Kurkistetaanko? Makuuhuoneemme onkin täällä vilahdellut useampaan otteeseen, mutta nyt, saanen esitellä; pala olohuonettamme!

Minua jo pitkään vaivanneet seinäosuudet peitettiin nyt siis kertaheitolla piiloon Elloksen Wendy-tapetilla. Uusille seinähyllyille pääsin asettelemaan kaikki rakkaat esineeni. Olohuoneen ilme muuttui näin yhtenäisemmäksi, mutta sitä en tiedä tavoitimmeko toista tavoitettani – olohuoneen rauhallisempaa fiilistä. Se kun taitaa olla niin, että runsaus ja värit vain ovat meitä.

Ja entäs tämä yhtälö sitten; parisuhde + remontti? Ei välttämättä aina se ihanteellisin yhtälö vai mitä? Meilläkin on takanamme lukuisia remontteja, talon rakennuksesta puhumattakaan, joten todella tiedän millaista se voi olla. Mutta tiedättekö, tällä kertaa meillä oli kivaa. Meillä taitaa olla takanamme jo riittävästi niitä remonttikilometrejä – ja kilometrejä ylipäätään. Niitä kulkiessa moni kulma on sananmukaisesti hioutunut sellaiseksi, että saumaton yhteistyö on mahdollista. Jopa nautittavaa. Tämänkertainen projektimme oli mukavaa yhteistä puuhaa ja hauskaa vaihtelua arkeen. Oli mukava saada jotain konkreettista aikaan ja ihailla yhteistä kädenjälkeä. Heittää ehkä lopuksi pienet ylävitosetkin, sillä aika hyvin me vedettiin.

Tekijä: Piiabiia Atelier

Piiabiia Atelierin takaa löytyy Piia Pieviläinen. 33-vuotias nainen, äiti kahdelle, vaimo yhdelle. Sijainti eteläisessä Suomessa. Piiabiia Atelier on yhden naisen unelma. Siveltimestä syntyy sisustustaidetta.

4 vastausta artikkeliin “Pientä pintaremonttia”

  1. Aivan mielettömän ihana tunnelma teillä on. Noi tapetit on piste i:n päälle. Tekisin itsekin töitä tuossa ympäristössä mielelläni. Et satu tarvitsemaan assaria :)?

    1. Hei Helga! Ilahdutitpa minua kommentillasi.❤️ Kyllä mekin nyt tykkäämme näitä seiniä katsella, työntekokin saa ihan uutta puhtia! Niin ja lupaan olla sinuun heti yhteydessä, mikäli assarin tarvetta ilmestyy!😄

  2. Oi ihana ihana ihana tapetti! Me rempattiin syksy ja se kyllä todellakin kävi parisuhteelle 😀 mutta valmista tuli ja yhdessä pysyttiin eli kaikki hyvin 😛

    1. Kiitos!❤️ Mekin ollaan tähän kyllä ihan supertyytyväisiä, piristi niin kotia kuin mieltä! Remppa ja rakentaminen on harvoin ihan kevyt juttu. Mutta te selvisitte, hyvä te!😄👍

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *