Ole kiltti, pidä hyvänä!

Mitäpä  olen miettinyt viikonloppuna pakkasen paukkuessa, takkatulen ääressä? Olen miettinyt esimerkiksi sitä, että eikö olekin ihanaa ottaa toinen kainaloon ja paijata? Pientä tai isompaa ihmistä. Silloin kun sillä on paha mieli tai ihan muuten vaan. Olen miettinyt kosketusta, kauniita sanoja ja myötätuntoa. Aina niin tärkeitä asioita, mutta tulee aikoja, jokaiselle meistä, jolloin edellä mainittujen merkitys korostuu.

Too often we underestimate the power of touch, a smile, a kind word, a listening ear, an honest compliment, or the smallest act of caring, all of which have the potential to turn a life around. -Leo Buscaglia

Ole kiltti, pidä hyvänä

Olen miettinyt sitä, että eikö tunnukin hyvältä kuulla kilttejä sanoja? Eikö niin, että tuntuu hyvälle, kun joku sanoo sinusta tai sinulle jotain kaunista? Olen pysähtynyt aivan erityisesti miettimään sanojemme merkitystä. Niiden ääneen lausuttujen tai eleistä luettujen. Emmekö jokainen olekin joskus kokeneet jonkin ihan pienenkin itsellemme osoitetun eleen tai sanan hyvin merkityksellisenä?  Niin hyvässä kuin pahassa. Keskellä arkea lausuttu pieni sana tai ele voi olla itselle huomaamaton, mutta saajansa mukana se saattaa kulkea lopun ikäänsä ja olla hyvin merkityksellinen. Miksi ei siis tietoisesti valitsisi sanoa toiselle kauniita asioita ja pitää toista hyvänä?

Compassion is to look beyond your own pain, to see the pain of others -Yasmin Mogahed

Olen tässä miettinyt myös sitä, että yksi vaikeimpia asioita on kohdata toisen ihmisen paha olo. Laittaa omat tunteet syrjään ja kohdata toisen. Olen miettinyt myös sitä, että eikö totta, että lähes asian kuin asian parantaa kiltteys ja myötätunto? Se, että toinen kuuntelee, pientä tai isompaa ihmistä. Pienissä ja isommissa asioissa. Se, että toinen haluaa nähdä hyvää toisessa silloinkin, kun se toinen ei ole parhaimmillaan. Murhe on pienempi jaettuna. Tai toisaalta, ilo ja onni moninkertaistuu jaettuna.

Mutta olen miettinyt myös sitä, että toisinaan toisen onnikin saattaa olla vaikea jakaa. Tai vaikea kestää. Silloin, jos itsellä on paha olla. Silloin voi olla vaikea muistaa, että toisen onni ei ole itseltä pois. Toisen onni muistuttaa omansa puutteesta.

Ole kiltti, pidä hyvänä!

Ole kiltti, pidä hyvänä!

Ole kiltti, pidä hyvänä!

Niin. Mietin myös sitä, että eikö olekin kiva, kun joku ottaa kainaloon ja paijaa? Tai eikö olekin kiva välillä vain nostaa jalat pöydälle ja sallia itsensä olla tekemättä mitään? Tai tehdä just sitä, mistä tulee hyvä mieli ja ihan vaan siksi. Tai ymmärtää itseäänkin silloin, kun ei ole parhaimmillaan. Koska ei aina tarvitse. Mutta olla itselleen lempeä. Jotta voi olla muille.

Self-compassion is simply giving the same kindness to ourselves that we would give to others. -Christopher Germer

Niitäpä olen miettinyt, siinä kainalokavereitani paijatessani ja aika paljon myös maalatessani. Nämä kun muistais. Näiden lisäksi päässäni on risteillyt sekalainen joukko muita mietteitä; että onnea on takkatulen lämpö ja että tuo puukori oli loistava löytö Prismasta. Ja että onneksi nappasin kerran tuon nahkarahin yhdestä second-hand-liikkeestä, se on lasten kiistellyin istuinsija tätä nykyä. Ja että mikähän minusta tulee isona? Taiteilen? Ehdottomasti. Kirjoitan? Tosi mielelläni. Näiden lisäksi kuitenkin tuo terveydenhoitaja minussa muistuttelee myös olemassaolostaan. Kiinnostus ihmisiin ja hyvinvointiin. Ehkä se tästä muotoutuu. Ajan kanssa.

Heräsikö sinulla mieleesi ajatuksia aiheesta? Muistuiko mieleesi jotkin toisen sinulle lausumat tärkeät sanat? Toivottavasti niitä on meillä jokaisella.

Kevättä rinnassa?

Ja kuinka kummassa sitä onkaan jo helmikuu? Vielä tammikuussa edessä oleva vuosi tuntuu loputtoman pitkältä, mutta helmikuun koittaessa huomaa, että aikahan kuluu juosten, tänäkin vuonna. Mitä kevään tulo saa meissä aikaan? Iloa ja innokkuutta? Toiveikkuutta? Tarmoa ja uutta puhtia? Uudistumisen halua? Väsymystä pitkän talven jälkeen?

February (n.) month when you are overthinking with love and Valentine

Ja kuinka kummassa sitä onkaan jo helmikuu…?

Minulla oli hyvä suunnitelma tämän kirjoituksen varalle. Mutta koska elämä toi eteen asioita, joita en tälle viikolle ollut osannut kalenteroida, tuli suunnitelmiin muutos. Kertoisinko kuitenkin, mistä minun piti kirjoittaa?

When nothing goes right… Go left.

Minun piti kirjoittaa siitä, että oletteko tekin yhtä hämmästyneitä siitä, että on jo helmikuu? Vielä tammikuussa edessä oleva vuosi tuntuu loputtoman pitkältä, mutta helmikuun koittaessa huomaa, että aikahan kuluu juosten, tänäkin vuonna. Kevättä rinnassa – kulunut ilmaisu, mutta kuvaava sellainen. Pakkanen paukkuu, ulkona on (toisina päivinä) ihana valo, päivä saa lisää pituutta… Niin, helmikuu tuntuu olevan jo niin paljon lähempänä kevättä, vaikka sydäntalvessa vielä ollaankin. Kevätfiilis hiipii hiljalleen.

Minun piti kirjoittaa siitä, että mitä se kevään tulo sitten saa meissä aikaan? Iloa ja innokkuutta? Toiveikkuutta? Tarmoa ja uutta puhtia? Uudistumisen halua? Väsymystä pitkän talven jälkeen? Mitä kenelläkin, ehkä elämäntilanteesta ja energiatasosta riippuen. Minulla on ainakin takana viikko, jolloin olisi ollut tarmoa uudistaa vaikka mitä, mutta tällä kertaa kohdistin tarmoni kotisivuihini. Uudistusvimmoissani olen tehnyt siis hieman töitä sivujeni ulkoasun kanssa. Matka on vielä kesken, mutta toivottavasti suunta on oikea. Mitä sanotte?

Minun piti kirjoittaa ajatuksiani näistä sanoista, ne herättivät minussa ajatuksia monella eri tapaa. Mutta sen sijaan jätän tämän vain tähän, niin voitte muodostaa omat ajatuksenne ilman minun vaikutteitani.

Creative adult is the child who survived.

Minun piti kai myös vain kepeästi pohdiskella, että kevään tulo taitaa tuoda monelle meistä myös tarpeen uudistaa kotia? Siivota, raikastaa, vaihtaa järjestystä, tuoda jotain uutta? Tai luoda jotain uutta? Minulla ainakin ovat sormet maalissa, pää pullollaan ideoita uusien ladyen kanssa. Ja kotiin tekee mieli saada enemmän vihreää, ehkä joku kookas kaktus? Nämä kuvissa näkyvät ladyt ovat muuten kumpainenkin matkalla uusiin koteihinsa, tuomaan kenties juuri sitä jotain uutta jonkun kotiin.

Oletko sinä tehnyt uusia hankintoja tai järjestellyt uusiksi vanhoja? Onko tulevassa keväässä jotain, mitä ihan erityisesti odotat?

Heijastuksia

”… Tämä minä nyt kuitenkin olen, sama Piia, yhdellä kerroksella enemmän.”

Of course, you have people who already see you one way and already judge you, but that’s the other side of me that people don’t know. That’s just me being me.

”… Tämä minä nyt kuitenkin olen, sama Piia, yhdellä kerroksella enemmän.”

Se, kuinka luovuus on kulkenut mukanani läpi tähänastisen elämäni on vaihdellut. Lapsuuden ja nuoruuden jälkeen oli vaihe, jolloin sen ainoana rippeenä olivat vain kirjat ja lohdullinen uppoutuminen niiden maailmaan. Sitten koitti vaihe, jolloin kirjatkin jäivät pölyyntymään yöpöydälle. No, luettiin sentään lastenkirjoja. Paljon lastenkirjoja. Näkisin, että luovuus jäi vuosiksi arjen ja väsymyksen alle. Kun jossain vaiheessa elämä ehkä (hiukan) elpyi (tekikö se niin?) alkoi luovuus taas puskea pinnalle. Ja puskikin voimalla. Se alkoi piirtämisestä ja maalaamisesta. Iltaisin, silloin kun muut nukkuivat. Pian sitä tehtiin kaikki se aika, joka perheeltä ja töiltä liikeni. Ja pian siitä tiesi yhä useampi. Ja niin, ehkä mieli alkoi olla valmis muutokseen.

When we are no longer able to change the situation, we are challenged to change ourselves.

Luova puoleni on aina ollut ihan oma juttuni. Asia, jonka olen mielelläni pitänyt vain itselläni. Jopa mieheni ja lapsuuden perheeni, jotka ovat tunteneet minut ”aina”, yllättyivät. Kyllähän he tiesivät ”Piian aina piirtäneen”, mutta tämä oli kuitenkin uutta. Olin itsekin yllättynyt, sillä en ollut ennen kokenut mitään niin voimakasta tarvetta, tarvetta luoda uutta. Olen ollut aina melko päämäärätietoinen, tiennyt mitä haluan ja tavoitellut sitä, olen päätynyt lapsuuden unelma-ammattiini… Siksipä olinkin yllättynyt, että yhtäkkiä joku aivan muu kutsui niin voimakkaasti. Oli pelottavaa hypätä johonkin, mikä ei ollut kuulunut suunnitelmiin. Oli pelottavaa vaihtaa suuntaa. Oli pelottavaa myöntää, että on ihan ok muuttua. Ja erityisesti; oli pelottavaa paljastaa tämä puoli itsestäni muille. Tämä minä nyt kuitenkin olen, sama Piia, yhdellä kerroksella enemmän.

Lady Love

Minulta on usein kysytty, mistä taiteeni syntyy? Mistä ladyt syntyvät? Olenpa sitä miettinyt itsekin, mutta ei minulla ole selkeää vastausta. En tiedä. Jotainhan taide väistämättä kai kertoo tekijänsä sielunmaisemasta, heijastaisivatko nämä ladytkin sitten jotain? Jotain tiedostettua tai tiedostamatonta. Äkkiseltään en tunnista itseäni ladyistäni, mutta yritetään. Ehkä tuossa yllä olevassa Lady Lovessa on lähestyvän loman kaipausta? Ehkä alla oleva Lady Drama on luotu hetkellä, jolloin mikään ei ole ollut kovin selkeää? Tarkemmin ajateltuna se tosiaan on ensimmäinen ladyistäni ja syntyi niinä aikoina, kun päätökseni lähteä mukaan muutokseen velloi suurimmillaan. Se mikä on selvää, jokaisella ladyistäni on omanlaisensa, vahva asenne.

Lady Drama
Lady Pavlova
Lady Pheasant

Näitä pohtiessani mieleeni juolahti myös ajatus siitä, mitä kotimme meistä kertovat? Se nimittäin on selvää, että kodit kertovat monta tarinaa. Kaikille itsensä toteuttaminen sisustusmielessä ei toki ole tärkeää, mutta sekin kertoo jotain ihmisestä. Ne valinnat, joita kotiimme teemme, kertovat väistämättä persoonastamme, arvoistamme ja mieltymyksistämme. Jos pinnallisesti ajatellaan, niin kuten esimerkiksi vaatteet, myös kodin sisustus ovat rakennusosia identiteetillemme. Eikä se kai niin pinnallistakaan ole, koti on meistä useimmalle kuitenkin tärkein paikka maailmassa. Mitä sinä toivoisit kotisi sinusta viestivän, heijastaako se sinua?

Ja nyt kun tälle linjalle lähdettiin, en uteliaisuuksissani malta olla lisäksi kysymättä, mitä ajatuksia maalaukseni sinussa herättävät? Mitä viestejä ne sinulle antavat tekijästään?

You can’t control what people think about you, so stop worrying about living up to their expectations. Just live up to yours.

Behind the scenes

Things aren’t always what they seem. You’re only seeing part of me. There’s more than you could ever know. Behind the scenes.   – Francesca Battistelli

Ja takana on lopulta hyvä viikko.

Siinä viikkoni lyhykäisyydessään. Haluaisitteko, että kerron hieman enemmän? Mennään behind the scenes. En lähde liioin siihen, mikä on rassannut tai vienyt energiaa, eikö kaikilla aina aika ajoin? Yhdestä asiasta ajattelin kuitenkin kirjoittaa. Tiedätte varmasti sen tunteen, kun aloittaminen on ylivoimaisen vaikeaa tai kesken jääneen jatkaminen tuntuu tahmealta? Luovaa työtä voi olla hankala tehdä aikataulutettuna. Kiire ja luovuus eivät sovi yhteen. Deadlinet ja luovuus ovat vaikea yhdistelmä. Puhutaan tyhjän paperin syndroomasta, mutta englanninkielisen termin ’creative block’ koen ehkä kuvaavammaksi. Vaikka tätä termiä käytetään kuvaamaan luovan työn haasteita, tunnistan itse sairastaneeni samaa syndroomaa aina toisinaan myös muillakin elämän osa-alueilla. Joskus vain pyykkivuorikin voi olla ylivoimainen. Oleellista on oivaltaa se, että esteenä toiminnalle on tuolla mielen syövereissä jokin lukko. Ja lukothan on tehty avattaviksi.

Behind the scenes-kuvien sijaan tätä postausta kuvittaa värimaailmaltaan seesteisimmät maalaukseni. Ajattelin perustella, että tasapainon vuoksi, vaikka totuus taitaa olla, että oikeat behind the scene-kuvat menisivät inhorealismin puolelle.

Tahmea kuvaa tammikuutani hyvin. Tunnistan omat lukkoni, mielen päällä on tässä elämäntilanteessa paljon; yrittäjäksi harjoittelun ja perheen arjen pyörittämisen lisäksi on täytynyt olla luova. Luovuus vaatii kuitenkin oman aikansa ja paikkansa, niin fyysisesti kuin psyykkisesti. Päätinpä siis tietoisesti todeta, että tässä on nyt pulma, lukko, yksi este luovuuden tiellä. Päätinpä ajatella asian yksinkertaisesti ja sanoittaa tunteeni, kuten pienelle lapselle tehdään; että nyt stressaa, mutta se on ihan ok. Se menee ohi ja varmasti jopa helpottaa, kun tartut asioihin yksi kerrallaan, pienissä paloissa. Kokeile! Mitä pahaa voi tapahtua? Ja niinhän siinä kävi, klassisesti. Alku oli hankalaa, mutta pian helpotti. Ja takana on lopulta hyvä viikko. Sain monta työtä hyvään vaiheeseen, pari valmiiksikin. Asiat ovat lopulta usein kiinni siitä, kuinka ajatuksensa asettelee.

’Dawn’

Most artists have experienced the creative block. We get stuck in our work. We beat our head against the wall: nothing. Sometimes, it is because we are trying something at the wrong time. -Lukas Foss

’Powder’

Clean out a corner of your mind and creativity will instantly fill it. -Dee Hock

Luulen, että sieltä löytyy monia muitakin, joille järjestyksessä oleva koti auttaa järjestelemään myös ajatukset? Minulle riittää se, että kaikki on vähän sinne päin, suloisen hallitussa kaaoksessa (taitaa kuvata parhaiten omaa mielenmaisemaani?). Mutta on kuitenkin totta, että siisti koti ja sen kauniiksi laittaminen tuo hyvän olon. Vaikkapa kukat, eivätkö tuoreet leikkokukat ilahdutakin aina? Kodin järjestyksen lisäksi mielen järjestystä auttavat listat. Rakastan listoja ja erityisesti sitä, kun tehtyjä asioita saa hyvillä mielin ruksia yli. On tehtävä tietyt asiat pois päiväjärjestyksestä, jotta mielen sopukoista vapautuu tilaa, vaikkapa sille luovuudelle sitten.

Onneksi menneisiin päiviin mahtuu lopulta myös paljon onnistumisia ja mukavia hetkiä. Listalta sai vedettyä muutaman asian yli. Ja onneksi elämä ei sentään ole pelkkää suorittamista ja listoja. Se on myös hetkiä perheen kanssa ja välillä hetkiä ihan vain yksinkin. Ja ne hetket, jolloin ei tarvitse tehdä yhtään mitään, jolloin kukaan ei tarvitse sinua, ovat kaikkein hedelmällisimpiä. Ne ovat hetkiä jolloin uudet ideat syntyvät ja pian kankaalla on taas jotain uutta.

Lady Olivello. Pieni pala tilaustyöstä.
”She’s bubbly, she’s fun to be around. She makes the room warm. She’s the sunshine.” Lady Delicious-taidejuliste

Herättävätkö somessa vilisevät kuvat ja tarinat sinussa joskus riittämättömyyden tunnetta? Kaipaatko niiden rinnalle toisenlaista realismia? Vai ovatko ne kauniit kuvat ja tarinat juuri sitä, mikä inspiroi sinua kaiken arkirealismin keskellä?

Don’t compare your behind the scenes to other people’s highlight reels.

Vinossa, pinossa ja rytyssä

Meillä useimmiten kaikki on vähän vinossa, pinossa ja rytyssä, mutta sellaisena elämä on parasta.

Edellisessä postauksessa kurkistettiin asiakkaitteni koteihin, olisiko nyt paikallaan tasapuolisuuden nimissä vierailla hiukan meillä?

Useimmiten kaikki on vähän vinossa, pinossa ja rytyssä, mutta sellaisena elämä on parasta.

Minun silmissäni kauneus on epätäydellisyyttä, tasapainon ja epätasapainon vuorottelua, symmetrian rikkovaa yllätyksellisyyttä. Huolettomuutta. Vastakohtien viihtymistä vieretysten. Mielenkiintoisia yksityiskohtia. Sopusointuisia sävyjä. Runsautta ja tarinoita. Meidän kotimme on nähdäkseni melko elämänmakuinen, parhaimpina päivinään harmoninen sillisalaatti voisi olla kuvaavin ilmaisu. Toki viihdyn siistissä ja puhtaassa kodissa, mutta kodin minulle tekee aivan muut asiat kuin järjestys ja siisteys. Meillä useimmiten kaikki on vähän vinossa, pinossa ja rytyssä, mutta sellaisena elämä on parasta.

Viime aikojen onnistunein sisustuslöytöni onkin tainnut olla pellavaiset lakanat. Miksen ole aiemmin ymmärtänyt? Minä, joka olen ollut aina laiska petaamaan päiväpeittoa enkä toisaalta ole koskaan löytänytkään sellaista meille sopivaa, nautin nyt suunnattomasti sänkymme huolettoman siististä petauksesta!

If you leave your dreams on your pillow, you might as well just stay in bed. To make dreams come true you’ve got to get up and take action. -Toni Sorenson

I would be most content if my children grew up to be the kind of people who think decorating consists mostly of building enough bookshelves. -Anna Quindlen

Uteliaisuuteeni taisin viitata jo edellisessä kirjoituksessani. Kenties tästä luonteenpiirteestäni johtuen rakastan kirjoja. Rakastan niitä niin, että ne ovat tärkeä osa kotiamme ja sen myötä myös sisustustamme. Kirja- ja lehtipinoja taitaakin löytyä talomme jokaisesta huoneesta. Olohuoneemme kirjahyllyn kirjat olen kuitenkin kääntänyt pääsääntöisesti kaikki nurinpäin, pyrkimyksenäni näin hiukan tasapainottaa kodin värimaailmaa.

Tarinat niin kirjojen sivuilla kuin kotiini kerätyissä esineissäkin ovat tärkeitä. Olen onnellinen katsellessani äidiltäni, äidinäidiltäni ja äidinäidinäidiltäni perittyjä astioita ja huonekaluja. Olen onnellinen katsellessani seinillämme olevia kuvia perheestäni sekä ihmisistä, jotka olivat täällä ennen meitä. Niitä kauniisti patinoituja kuvia menneiltä vuosikymmeniltä ja vuosisadoilta. Ne kuvat kertovat tarinaa, jotka toiset aloittivat kauan sitten ja jota me saamme nyt jatkaa.

I think life as a good book. The further you get into it, the more it begins to make sense. -Harold Kushner

Nothing is perfect. Life is messy. Relationships are complex. Outcomes are uncertain. People are irrational. -Hugh Mackay

Totta, Hugh! Tämän epätäydellisen maailman keskellä tärkein sisustusmottoni taitaakin olla tehdä kodistani paikka, joka heijastaa sen jokaista asukasta. Rytyt ja vinot pinot taitavat ilmentää juuri meitä.

Mikä on sinun juttusi sisustuksessa? Onko jostain tietystä asiasta muodostunut  vuosien saatossa erityisen tärkeä? Mikä ilmentää just sua?

Kurkistus koteihin

When you are curious, you find lots of interesting things to do. -Walt Disney

Onko siellä muita uteliaaksi itsensä tunnistavia? Täällä nimittäin yksi. Ihan pikkutytöstä lähtien yksi lempipuuhiani on ollut iltalenkillä ohimennen hieman kurkkia, minkälainen näkymä ikkunoista avautuu, miten pihoja on laitettu. Nyt somen myötä uteliaisuuden nälkää on helpompi tyydyttää, kun tavallisten ihmisten upeita koteja on helpompi päästä ihastelemaan sen eri kanavissa. Parasta on kuitenkin päästä kyläilemään erilaisiin koteihin. Kodit kertovat monta tarinaa, eikä vähiten siellä asuvista ihmisistä. Kodit ovat yksinkertaisesti kiehtovia ja kiinnostavia, onhan se meistä lähes jokaiselle se kaikista tärkein ja pyhin paikka maailmassa.

Ei liene taiteilijan näkökulmasta luomisen ilon lisäksi muuta niin palkitsevaa kuin nähdä, missä oma taide jatkaa elämää. Missä oma taide pääsee osaksi toisten tarinaa.

Mitä jos kurkistettaisiin nyt yhdessä muutamiin koteihin? Koteihin, joiden seiniä koristaa minun taiteeni. On ihanaa, että monet minulta taidetta ostaneet, ovat jälkikäteen ilahduttaneet minua kuvaterveisin. Ei liene taiteilijan näkökulmasta luomisen ilon lisäksi muuta niin palkitsevaa kuin nähdä, missä oma taide jatkaa elämää. Missä oma taide pääsee osaksi toisten tarinaa.

Architecture is the bones, decor is the heart and art is the soul of a room.  -Terri Lind Davis

Aloitetaan vaihteeksi jostakin ihan muusta kuin Ladyistä. Tämä tässä on Praha, 100×150. Tilaustyö kotiin, jossa toivottiin suurta maalausta kaupunkisilhuetilla. Maalauksen värimaailman toivottiin toistavan kodin muun sisustuksen värejä. Koska minulle on tärkeää muodostaa henkilökohtainen side jokaiseen työhöni, tehdä siitä sillä tavoin omani, piirtyi maalaukseen pala kaunista Prahaa. Koska Prahalla on ihan oma paikkansa sydämessäni. Eikö maalaus istukin kauniisti tähän upeasti värejä käyttävään kotiin?

LadyPavlovan, 46×55, matka omaan kotiinsa oli taiteilijalleen ilahduttava. Tämä lady oli puhtaasti oman intuitioni tuote ja jonka päätymisestä juuri tämän kodin seinälle taisi pitää huolen kohtalo. Päätinpä nimittäin eräänä marraskuisena päivänä järjestää facebook-sivuillani tauluarvonnan. Arvonnan voitti Annele. Hän sai tehdä valintansa Lady Pavlovan ja Lady Bird Cherryn väliltä. Annele valitsi Pavlovan ja emmekö olekin yhtä mieltä siitä, ettei tämä taulu olisi sopivampaa kotia voinut löytää? Tätä upeaa kotia pääset muuten ihastelemaan paremmin Instagramissa @annelekoti.

Myös tähän kotiin tilattiin taidetta. Tämä oli erityisen merkityksellinen työ minulle, sillä sain ensimmäistä kertaa tehdä ladyn tilauksesta. Toivottiin siis ladyä ja mielessä oli tietynlainen värimaailma. Toivottiin, että ladyn katseen suunta on vasemmalle. Syntyi Lady Bloom, 46×55. Alkuperäinen Lady Bloom asuu siis tässä raikkaassa ja selkeälinjaisessa kodissa, seuraamassa lapsiperheen elämää.

Tästä kauniista kodista puolestaan löytyy Lady Pheasant-taidejulisteeni. Minun Ladyni lisäksi seinältä näkyy löytyvän myös muuta suomalaista taidetta, kuten Hammis Designin ihastuttava Houses-juliste sekä tuo upea tummanpuhuva maalaus, tekijänään Laura H. Niin ilahduttavaa, että suomalainen taide löytää tiensä suomalaisiin koteihin!

Ja mihin päätyi se Lady Bird Cherry, toinen arvonnassa mukana olleista maalauksista? En malta olla vinkkaamatta Oli aika-blogin Titasta. Hän kertoo blogissaan ihanasti yhden Ladyni tarinaa taiteen hankkijan näkökulmasta, käy ihmeessä lukemassa!

http://oliaika.blogspot.fi/2018/01/kun-sisustuskarpanen-purasee.html

Upeita koteja vai mitä? Aika valtavan kiitollinen olen, että olen saanut oman lisäni antaa näiden kotien sisustukseen. Suuri kiitos teille, joiden kuvia sain tässä käyttää! Olisiko jatkossakin mukava kurkistella aina aika-ajoin uusiin koteihin tällaisen postauksen muodossa?

Valintoja

Järjestäthän aikaa tärkeimmillesi? Elämän ruuhkaisimpina vuosina prioriteettilistasi ovat lähes yhtä kuin arvosi.

There is no one busy in this world, it’s always about priorities. You will always find time for the things you feel important.

How beautiful is it to find someone who asks for nothing but your company.

Tapahtuipa tammikuisena lauantaina. Järjestettiin aikaa ja vietettiin sitä kahdestaan. Sain luovan tauon luovasta työstä. Ravintola Sue Ellen Helsingin Etelärannassa oli varsin hurmaava. Ruoka, palvelu, ilmapiiri, kaikki kohdillaan! Eikä seurassakaan vikaa.

Aika on rajallista ja kyse on valinnoista. Niin niistä pienemmistä kuin suuremmistakin arkisista valinnoista. Yksinkertaisista ja monimutkaisista asioista. Kuinka syöt, liikut ja kohtelet kehoasi tai mihin uhraat aikaasi, kun puhutaan työstä. Onko se mielekästä? Mutta ne minun silmissäni tärkeimmät valinnat, ihmiset. Puoliso, lapset, perhe, ystävät. Järjestäthän aikaa tärkeimmillesi? Elämän ruuhkaisimpina vuosina prioriteettilistasi ovat lähes yhtä kuin arvosi.

Elämä on täynnä pieniä valintoja, toiset niistä helpompia tehdä kuin toiset. Tuona lauantai-iltana minä sain nauttia vain valinnan vaikeudesta ruokalistaa lukiessani, kuinka virkistävää!

When you have to make a hard decision; flip a coin. Why? Because when the coin is in the air, you suddenly know what you’re hoping for.

Tasapainoa vai vastapainoa?

Happiness is not a matter of intensity but of balance and order and rhythm and harmony. -Thomas Merton

…. ja kaikki on vielä kesken, kuten elämällä on tapana.

Elämääni täysipäiväisenä taideyrittäjänä on takana nyt kuukausi ja kaikki on vielä kesken, kuten elämällä on tapana. Tällä hetkellä kaikki on harjoittelua ja tasapainoilua. Paino erityisesti jälkimmäisellä sanalla; harjoittelen löytämään tasapainon yrittäjyyden, perheen ja vapaa-ajan ympärille. Saan onnekkaasti tehdä nyt työtä intohimosta, jolloin työaikoja ei tunneta ja työ imaiseekin helposti mukaansa, kellonajasta riippumatta. Yrittäjyys vie tällä hetkellä siis ison osan ajastani, mutta samaan aikaan olen myös äiti, vaimo ja ihan vain Piia, jonka olisi edelleen tärkeää pitää hyvää huolta itsestään, jotta jaksaa pitää hyvää huolta rakkaistaan sekä tästä lapsenkengissä olevasta yrityksestään. Olisiko sittenkin tärkeää löytää vastapainoa kaikelle arjen velvoitteille?

Nyt kun työni ei tunne työaikoja, sanoisin, että työn vastapainon merkitys korostuu entisestään. Perheeni ja lapseni ovatkin työni luonnollinen vastapaino, tärkein sellainen. Lapseni ovat vielä siinä iässä, että vanhemmuus ja sen velvollisuudet täyttävät suuren osan elämästäni, ja hyvä niin; he haastavat äitiä niin hyvässä kuin pahassa sellaisiin tilanteisiin, joissa työt väistämättä unohtuvat!  Kaiken sen keskellä on kuitenkin tärkeää varastaa myös hetkiä ihan vain itselleen, sillä (toistan itseäni) jotta jaksaa olla hyvä muille, täytyy olla myös hyvä itselleen.

It’s all about quality of life and finding a happy balance between work and friends and family. -Philip Green

Tilanne taitaa olla äärimmäisen tuttu kanssasisarilleni? Äideillä on usein monta rautaa tulessa ja vieläpä yleensä vaatimus olla hyvä  (=täydellinen) kaikessa mihin ryhtyy. Ja se vanhemmuus nyt vaan on aikamoinen urakka jo itsessään, maailman haastavin työ, jos minulta kysytään. Arki täyttyy aikatauluista, kiukkuisen lapsen pukemisesta, muistilistoista; mitä kenellekin pakataan mukaan, onko kurahousut pesty, kenellä oli hammastarkastus ja onko koululaisen koe allekirjoitettu… jatkanko? Kaikki tämä tehdään niin, että tunteet – niin hyvässä kuin pahassa – ovat kaiken aikaa 100 prosenttisesti läsnä. Eihän mikään muu herätä meissä niin paljon tunteita kuin omat lapset ja vanhemmuus? Aikamoinen urakka siis tosiaan ja senpä takia, kaiken tämän keskellä olisi ensiarvoisen tärkeää voida välillä vain pysähtyä.

There is no such thing as work-life balance – it is all life. The balance has to be within you. -Sadhguru

Tässä kuvassa yhdistyy niitä asioita, jotka antavat minulle voimaa ja työn vastapainoa. Asioita, joiden avulla minä pysähdyn. Oma (mielellään hiljainen) koti; sen lisäksi, että kodin on oltava hyvä ja turvallinen paikka, se on minulle myös paikka, jossa saan toteuttaa itseäni, esteetikon on vaikeaa olla aina pikkuisen sisustamatta. 😉 Hyvät unet; kuluneella viikolla saimme uuden sängyn, tyynyt ja untuvaiset peitot – olinkin unohtanut, miltä tuntuu nukkua hyvin! Matkustelu ja siitä haaveilu; yöpöydällä oleva Mondo-lehtien pino on ahkerassa käytössä ja illalla on ihana nukahtaa aina seuraavasta matkasta unelmoiden. Tällä hetkellä viikot seuraavaan lomaan käyvät jo vähiin – helmikuussa saamme palata Meksikonlahden rannoille, meidän kaikkien suuresti kaipaamaan aurinkoiseen Floridaan. Ihan paras keino irtautua ja pysähtyä!

Onnekkaasti saan kuitenkin todeta, että kyllä ne akkuni parhaiten taitavat kuitenkin latautua maalaamalla. Näissä kuvissa sovittelin uunituoretta taidejulistettani (Lady Pheasant, omasi voit ostaa http://www.facebook.com/piiabiia.atelier/) makuuhuoneen seinälle ja mitä olette mieltä, olisiko löytänyt paikkansa tuosta?

Luomisen tuska

”Enough romanticism about ’creativity’: it’s about work, confidence, courage and appetite for suffering.” -Alain De Botton

Niin. Viimeksi kirjoitin siitä kuinka jotkut työt vain syntyvät. Kuinka intuitio ja inspiraatio ikään kuin hoitavat homman puolestasi ja kaikki on aivan vallan upeaa. No, aina ei ole. Totuushan on, että valtaosa töistäni syntyy työn ja turhautumisen kautta. Kokeilun, erehtymisen ja onnistumisen kautta. Matka alkaa visiosta, mutta ennen perille pääsemistä, on pysähdyttävä muutama kerta vetämään turhautuneena happea, toisinaan useiksi päiviksi. Niin kävi tuon yllä olevankin kanssa, emme hetkeen sietäneet toisiamme samassa huoneessakaan. Sittemmin tämä Lady Pheasant on jo voittanut minut puolelleen. Itseasiassa, juuri ne työt, jotka aiheuttavat eniten tuskaa valmistumisvaiheessaan, ovat lopulta juuri niitä, jotka ilahduttavat eniten valmistuttuaan.

”Don’t think about making art, just get it done. Let everyone else decide if it’s good or bad, whether they love it or hate it. While they are deciding, make even more art.” – Andy Warhol

Olenpa siis oppinut, että turhautuminen, ahdistus ja epätoivo kuuluvat prosessiin. Tulee hetki, jolloin olen aivan valmis lyömään hanskat tiskiin ja luovuttamaan. Ja pian sen jälkeen tulee hetki, jolloin työn näkee uusin silmin ja sitä pääsee jatkamaan uusin oivalluksin. Ilman näitä tuskaisempia hetkiä työn lopputulos jää helposti laimeaksi, ainakin tekijälleen.

”Very often, you know, you stop walking because you say, ’Well, I’m tired of climbing this hill. I’m never going to get to the top.’ And you’re only two steps from the top.” -Morgan Freeman

Intohimon, inspiraation ja intuition voima

Her intuition was her favorite superpower.

Olipa eilen sellainen päivä, että inspiraatio nappasi mukaansa. Aina välillä niitä tulee. Päiviä, jolloin ilman sen kummempaa suunnitelmaa syntyy jotain, joka vie totaalisesti mennessään ja lopputulos syntyy kuin itsestään. Itse asiassa, tuntuu kuin maalaus olisi vain päättänyt syntyä ja minä sain toimia välikappaleena. Mutta en pistä pahakseni, on nimittäin aika koukuttava tunne, kun inspiraatio ottaa vallan ja saa tehdä jotain suurella intohimolla ja luottaa intuitioon.

Intohimo ja inspiraatio ovat siitä ihania asioita, että niitä voi kokea ja löytää monilla eri elämän osa-alueilla. Kukin tavallaan. Ajattelisin, että olisipa tylsää elää elämäänsä kokonaan ilman näitä kokemuksia. Myös intuitiotaan voi oppia kuulemaan niin ikään monilla elämän osa-alueilla. Intuitiota pidetään tärkeänä osana luovuutta, mutta näkisin sen olevan yhtä lailla tärkeää ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa. Koska intuitiivisen ajattelun katsotaan olevan tiedostamatonta tapaa ajatella, uskoisin sen kuulemisen vaativan aivan erityistä herkistymistä ja pysähtymistä, tuntemuksiinsa luottamista. Elämäänsä suorittaen elämällä voisin kuvitella sen äänen herkästi katoavan.

Mistä minä sitten inspiroidun? Varmasti niistä samoista asioista kuin valtaosa kaikista meistä muistakin. Jostakin ympärillä nähdystä, kuullusta tai koetusta. Suihkun lattialle kerääntyneen shampoovaahdon muodosta. Sadepisaroista auton ikkunoissa. Luonnosta. Tuoksuista. Sanoista ja sävelistä. Maailman näkemisestä ja eri kulttuureista. Kauneudesta. Mutta ennen kaikkea inspiroidun ihmisistä. Kasvoista, tunteista ja tarinoista. Ja niistä jo aiemmin mainitsemistani unista, alitajunta kai tarjoaa niissä parastaan. Mikään työ ei synny väkisin, jokaiselle on haettava omanlaisensa inspiraatio.

The creative is the place where no one else has ever been. You have to leave the city of your comfort and go into the wilderness of your intuition. -Alan Alda

Entä millaisia ne päivät sitten ovat, kun intohimo ja inspiraatio ottavat vallan? Silloin ei juuri syödä, silloin uni on pinnallista, jos uneen saakka pääsee. Silloin kaikki arkinen tuntuu häiriötekijöiltä ja ajantaju katoaa. Maalaaminen vain sujuu ja intuitio johdattaa.

Ja se mitä eilen syntyi, oli tämä, Lady Eucalyptus.

Art is something that makes you breathe with a different kind of happiness.          -Anni Albers

Mielelläni kuulisin kommentteja, mikä saa sinut inspiroituneeksi? Sillä vielä yksi asia, mikä minua inspiroi, ovat inspiroituneet ihmiset. 🙂