Ajatuksia rohkeudesta

”And suddenly you know… It’s time to start something new and trust the magic of beginnings.”

Perjantaina pesin maalitahrat käsistä ja kohotin maljan uudelle elämälle. Takana on nyt ensimmäinen viikko yrittäjyyttä ja sitä uuteen elämään totuttelua.

Tähän hetkeen päästäkseni olen joutunut oikomaan monta mutkaa matkan varrella. Kaikki muutos alkoi lopulta ehkä siitä hetkestä, kun päätin lakata murehtimasta. Olen nimittäin aika taitava murehtimaan. Sitä mitä on tapahtunut tai sitä, mitä saattaisi tapahtua. Tämän tietoisen päätöksen jälkeen murehtimisen tilalle sainkin vahvan tunteen, että kaikki tulee sujumaan hyvin. On ollut aika ihana tiedostaa, että voin itse valita polkuni, tehdä omat valintani ja luoda oman näköiseni elämän.

Luulen tosin, että tähän hetkeen päästäkseen, on ollut apua kaikista niistä kokemuksista, joita elämä tähän saakka on tarjonnut; niin niistä iloista kuin epämukavuuksistakin. Tiedän ainakin, mitä en elämältä halua.

Kuitenkin kaikkein isoimmaksi mutkaksi tällä matkalla on osoittautunut löytää rohkeutta päästää irti niistä esteistä, joita olen itse itselleni rakentanut elämäni varrella. Asiaa aina uudestaan ja uudestaan pohtineena olen tullut tulokseen, että usein vain nämä omat sisäiset esteet ja tiukassa istuva häpeä, ovat esteenä unelmiemme ja intohimojemme toteutumiselle. Niinpä olen luvannut itselleni mennä pelkoja päin, aina vain uudestaan. Siksi blogi ja siksi omilla kasvoilla esiintyminen.

”If you are brave enough to say ’goodbye’, life will reward you with a new ’hello’.” – Paulo Coelho

Tekijä: Piiabiia Atelier

Piiabiia Atelierin takaa löytyy Piia Pieviläinen. 33-vuotias nainen, äiti kahdelle, vaimo yhdelle. Sijainti eteläisessä Suomessa. Piiabiia Atelier on yhden naisen unelma. Siveltimestä syntyy sisustustaidetta.

6 vastausta artikkeliin “Ajatuksia rohkeudesta”

  1. Kivaa kerrontaa, helppoa luettavaa, mielenkiintoinen elämäntilanne. Jään odottamaan seuraavaa lukua.

  2. Ihanasti kirjoitettu ❤ Menestyksekästä matkaa sinulle 😍

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *