LOHDULLINEN LISTA (ja arvonnan voittaja)

Nämä ovat niitä päiviä. Kun aurinko pysyy piilossa ja kaikki on harmaata. Kun mielikin sellaiseksi pyrkii. Mutta tarvitseeko mielenkin olla? Ei kai. Herkemmin ehkä kuitenkin on. Ehkä näin harmaanakin päivänä, kaiken ankeudenkin keskeltä, voi löytää kuitenkin muutaman mukavan ajatuksen? Vaikka väkisin. Voihan sitä kokeilla? Koska olen vannoutunut listojen ystävä, kokeillaan tällä kertaa niiden loputtomien to do-listojen sijaan siis lohdullisten asioiden listaa.

Aina ei tarvitse loistaa.

Riittävän hyvä on todellakin riittävän hyvä.

Ja sinä olet riittävän hyvä.

Kaikki järjestyy.

Pakastimessa on jäätelöä.

Sohva odottaa.

Ehkä huomenna paistaa aurinko?

Jostain kummasta päässä alkoi soimaan tutut sävelet sanoilla ”Myrskyn jälkeen on poutasää”. Vaikka ei täällä onneksi painita minkään muun kuin aivan tavallisen arjen kanssa, joten asiat ovat oikeasti vallan mallillaan. Koko perheellä on edessään muutaman päivän vapaat ja suuntaamme viettämään niitä Tukholmaan. Ehkäpä siellä paistaa se aurinkokin?

Ehdottoman iloiseksi minut tekee myös arvontaan osallistuneiden joukko, niin täällä kotisivuilla kuin Facebookissa ja Instagramissakin. Sydämellinen kiitos teistä jokaiselle! Kommenttejanne on ollut ihana lukea, moni teistä vaikutti kääntäneen elämässään juuri uuden suunnan ja taulu olisi varmasti ollut omiaan jokaisen teistä seinälle. Arvonta on nyt kuitenkin suoritettu ja voittajaksi valikoitui Instagramissa äänensä antanut Petra.

Hopeareunaisia ajatuksia joutuu toisinaan aivan tietoisesti etsimään. Nyt saan toimittaa Silver Linings-tauluparin uuteen kotiinsa, kenties muistuttamaan, että sieltä ne usein löytyvät, ne hopeareunat. Kun tarkkaan katselee.

Ja kas, aurinkokin taitaa taas paistaa?

Tekijä: Piiabiia Atelier

Piiabiia Atelierin takaa löytyy Piia Pieviläinen. 33-vuotias nainen, äiti kahdelle, vaimo yhdelle. Sijainti eteläisessä Suomessa. Piiabiia Atelier on yhden naisen unelma. Siveltimestä syntyy sisustustaidetta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *