Kaikki langat käsissä?

Onko sulla homma hanskassa? Toisilla vaan on, aina. Joskus jopa aivan pulmaksi saakka. Saattaa nimittäin olla niin, että kun osaa vaan niin taitavasti pitää kaikki langat käsissään, niin ihan väkisinkin joutuu tekemään kaiken itse. Koska se on nopeampaa. Tai silloin homma menee just niin kuin haluaa. Koska oma tapa on parempi kuin muiden. Tai sitten; koska ei haluta vaivata muita. Koska on pärjättävä yksin.

Ja sekös uuvuttaa. Ennemmin tai myöhemmin.

Kun tekee liikaa, unohtaa siinä sivussa herkästi itsensä. Ja ehkä ne läheisetkin. Jos energiansa antaa jatkuvalle suorittamiselle, jääkö elämästä jotain olennaista huomaamatta? Mitä tapahtuisikaan jos opettelisi sietämään epätäydellisyyttä? Olisiko vaarallista, jos hiukan löysäisi otettaan? Jos opettelisikin kantamaan vastuunsa rennosti? Ja ehkä hiukan madaltamaan vaatimuksiaan? Olemaan itseään kohtaan lempeämpi? Harjoittelisi ottamaan vastaan apua? Ja sanomaan toisinaan myös ei? Antamaan anteeksi? Mitä jos opettelisikin olemaan välillä aivan järjetön? Ehkä nauttimaan hetkestä?

Minulla on viime aikoina pysyneet langat poikkeuksellisen hyvin ja kirjaimellisesti käsissä. Viime viikolla valmistui Lady Martha. Tilaustyö, jonka tein ensimmäistä kertaa sekatekniikalla ja joka innosti minua valtavasti! Siellä on ladyn päässä langat ja maalit sulassa sovussa. Innostuin ajatuksesta siinä määrin, että pian valmistuu samaisella tekniikalla taas jotain uutta!

(Ja vielä siihen alkuperäiseen palatakseni. Ehkä kirjoitus on muotoiltu jonkinlaiseen omakohtaiseen kokemukseen nojaten. Useimmiten langat eivät kuitenkaan aivan pysy hyppysissäni.)

Olisinpa tiennyt

Että yhtä kesken sitä on kaiken matkaa. Ei elämä sen valmiimmaksi muutu sitä elämällä. Se on kesken alusta loppuun. Älä siis kiirehdi.

Olisinpa tiennyt, että ainoat rajoitteet löytyvät oman pään sisältä. Pelot, ne on tehty voitettaviksi. Ja mukavuusalue? No, sen ulkopuolelta löytyy ne asiat, joista ei ole osannut edes unelmoida.

Ja sitten toisaalta. Olen onnellinen, etten aivan tiennyt. Että monet vaiheet ovat opettaneet. Ja etten vieläkään tiedä. Sillä tässä hetkessä on hyvä. Odottamattomia tapahtuu, niin hyvässä kuin pahassa. Mutta siihen hyvään kannattaa luottaa. Yleensä riittää, että jaksaa vain ottaa seuraavan askeleen.

Ja vielä yksi, se tärkein. Tee unelmista tavoitteita.

Ja vielä vähän tähän hetkeen. Olisinpa tiennyt, mihin ryhdyin yhdistäessäni lasten pitkät kesälomat näihin yrittäjän olemattomiin. Nyt lomaillaan ja (yritetään) työskennellä aina tuonne elokuun puoliväliin saakka. Varastetaan hetkiä maalaamiselle, kirjoitetaan sana siellä ja toinen täällä. Ja siinä siivellä fiilistellään lasten kanssa sitä, että loma alkoi nyt! (Todellisuudessa lomaseuran lisäksi äiti saa toimia myös riitojen erotuomarina ja pyrkiä löytämään ratkaisun siihen ikuiseen pulmaan, kun on ”tylsää, eikä mitään tekemistä”. Toimia vähän lisää vielä erotuomarina. Ja lisäksi tuntea huonoa omaatuntoa ruutuajoista, koska ”äidin nyt vaan on tehtävä vähän töitäkin”.) Realiteeteistä päätellen, nyt alkoi siis hiukan kevennetty työtahti!