Lista unelmista

  1. Tee lista asioista, joista tulet iloiseksi ja onnelliseksi.
  2. Tee lista asioista, joita teet päivittäin.
  3. Vertaa listoja.
  4. Sovita listat yhteen.

Näin tein. Tällä viikolla tulee kuluneeksi puoli vuotta siitä, kun aloin konkreettisesti tavoittelemaan unelmaani. Olen tässä hiljalleen ymmärtänyt, että on ihan ok vaihtaa suuntaa. Se, että polku on erilainen, ei tarkoita, että olisi eksynyt. On ihan ok olla matkalla ja keskeneräinen. Sellaisia kaikki maalauksenikin tällä hetkellä ovat.

Miltä sinun listasi näyttävät?

Alastomia totuuksia

Samalla kun ladyt maalauksissani muuttuvat rohkeammiksi, tulen ehkä paljastaneeksi jotain henkilökohtaisempaa itsestänikin. Käsiteltäisiinkö nyt siis hiukan alastomia totuuksia?

Kuulin kerran vertauskuvan, jonka mukaan aivot ovat kuin omenapuu. Ne versoavat uutta, kun niitä hoidetaan. Käänteisesti voisi ajatella, että ne väsyvät eivätkä tuota satoa, jolleivat saa arvoistaan hoitoa ja huolenpitoa. Voidakseen hyvin, ne tarvitsevat lepoa, ravintoa, liikuntaa, rakkautta, kiltteyttä. Iloa ja hyvyyttä. Oikeanlaista ruokintaa. Niitä tarvitsee ruokkia asioilla, jotka hyvillä tavoin haastavat. Luulenpa luetelleeni tässä juuri aika pitkälti kaikki ne syyt, jotka ohjasivat minua vaihtamaan elämäni suuntaa.

Tiedän, mitä on väsymys. Enkä tarkoita sellaista illan tullen mukavasti hiipivää väsymystä.  Tiedän, mitä on herätä väsyneenä. Suorittaa elämäänsä väsyneenä. Tehdä intensiivistä ihmissuhdetyötä ja olla perheenäiti – väsyneenä. Tiedän, millaista on olla toisia varten, vastaanottaa toisilta ja antaa itsestään. Vaikka tuntuisi, ettei ole yhtikäs mitään annettavaa. Yrittää yltää siitä huolimatta aina parhaaseen mahdolliseen suoritukseen. Koska mikään, mikä on vähän sinne päin, ei riitä. (Lukuunottamatta siivousta ja yleistä järjestelmällisyyttä). Mutta ylsinkö suorituksissani kiitettävään lopputulokseen? En tietenkään. Väsyin entistä enemmän.

Yhden erityisen väsyneen ajanjakson päätteeksi päätin hankkia vuosien tauon jälkeen itselleni taas maalaustarvikkeet. Maalaten ja piirtäen olin lapsuudessa ja nuoruudessa viettänyt lukemattomia onnellisia hetkiä ja halusin selvittää, olisiko taika edelleen tallella? No, olihan se – ja voimakkaampana kuin koskaan. Se onnentunne, jonka maalaamisesta sain, oli niin koukuttava, että pian vietin kaiken työltä ja perheeltä liikenevän ajan maalaten. Nipistin aikaa yöunista, jätin jopa syömättä, jotta saisin maksimoitua aikani maalaamiselle. Varsinainen terveydenhoitaja. Mutta niin tulin lopulta tilanteeseen, jossa oli tehtävä valinta.

Tässä kohtaa lienee jo selvää, mitä valitsin. Tein – ehkä ensimmäistä kertaa ikinä – päätökseni itsekkäistä syistä. Valitsin ruokkia itseäni hyvillä, onnelliseksi tekevillä asioilla. Valitsin ajatella uudella tavalla. Että suuntaa voi vaihtaa ja mikä vain on mahdollista, niin kliseiseltä kuin kuulostankin. Valitsin luottaa siihen kutkuttavaan luottamuksen tunteeseen. Eikä kai se valinta lopulta niin itsekäskään ollut. Eihän onnellisempi ja jaksavaisempi äiti/vaimo/tytär/sisko/ystävä kai niin huono juttu läheisilleenkään ole?

Päätös ei kuitenkaan ollut helppo. Luopua nyt vakaasta ja säännöllisestä työstä, jossa oli valtavasti hyviä puolia. Asioita, joista oli vaikea luopua. Ihmisen kohtaamista. Uuden elämän ihmettä. Mukana elämistä. Mutta kuka tietää, mistä vielä itseni jonain päivänä löydän? Jostain oli kuitenkin luovuttava, saadakseni tilalle jotain uutta.

Tätä hiukan henkilökohtaisempaa puolta itsestäni minua rohkaisi paljastamaan tämä tuorein leidini, kukas muukaan. Me nimittäin yhdessä päätimme kokeilla jotain aivan uutta ja rohkeaa. Tässä alastomassa kirjoituksessa olkoon minun tämänkertainen osuuteni rohkeudesta, muun alastomuuden lupaan jättää leideille, tästä edeskin. Pää pilvissä ja jalat maassa, siihen on hyvä tähdätä. Saanen esitellä, hän on Lady Heaven.

Lady Heaven, 116×89

Tarinat väsymyksestä ovat kaikille meistä tuttuja ja monille omakohtaisia kokemuksia. Sillä suurin osa ihmisistä kärsii jossakin vaiheessa elämäänsä henkisestä uupumuksesta. Väsymys on vaikea käsite. Se kuuluu luonnollisena osana elämään, mutta missä kulkee raja?

Yksi maalaus ja onnellinen ajatus, kiitos!

Yksi onnellinen ajatus keskellä arkisinta viikkoa ei voi olla huono ajatus, eihän?

And you’ll know you’re on your path when it really doesn’t matter what anyone thinks of it. All that matters is you’re going to the place you’ve always belonged. -JmStorm

Tämä ajatus kiteyttää oivallisesti tämänhetkiset ajatukseni. Olen onnellinen, että olen tässä pisteessä. Olen onnellinen, että uskalsin tehdä päätöksen heittäytyä uuteen. Olen onnellinen, että pystyin. Ja ennenkaikkea onnellinen, että sain.

Olen onnellinen siitä, että enää kaikki ei jännitä. Aina ja koko ajan. Yöllä ja päivällä. Enää en juuri murehdi, mitä muut miettii. Minä vain teen. Tätä omaa juttuani. Kirjoitan ja maalaan. Ja olen onnellisempi kuin koskaan ikinä ennen. Best ever sanoisi kymmenvuotiaani. Se on ilmeisen yleispätevä ilmaisu kaikkeen positiivissävytteiseen. Mutta päätökseni muuttaa elämäni suunta oli toden totta – best ever.

Onnelliseksi minut tekee myös tämä Lady. Hän on pian valmis ja päättää pitkän leidittömän kauden.

Varo mistä unelmoit, se voi toteutua

Yrittänyttä ei laiteta. Oppia ikä kaikki. Maasta se pienikin ponnistaa. Jokainen on oman onnensa seppä. Parempi katsoa kuin katua. Rohkea rokan syö. Hyvin uskallettu, on puoliksi voitettu. Mitä näitä nyt on, vanhan kansan viisauksia.

It’s the possibility of having a dream come true that makes life interesting. -Paulo Coelho

Tämä on onnellisen ihmisen kirjoitus. Kirjoitus, joka tulee olemaan lyhyt, sillä viestini on hyvin yksinkertainen:

Uskalla unelmoida. Unelmasi saattaa olla matkan alku. Olkoon unelmasi sitten pieni tai suuri, kirjaa se rohkeasti ylös. Pilko se pieniin osiin. Ja konkreettisin teoin ala tavoittelemaan. Sillä toisinaan unelmat toteutuvat.

Varo mistä unelmoit, se voi toteutua. Tähän sanontaan on minun siis helppo yhtyä, mutta entäs tämä sitten? Kell’ onni on, se onnen kätkeköön. Oletko tästä vanhan kansan sanonnasta samaa mieltä?

(Minä en, siksipä paljastan onneni syistä mielelläni myöhemmin lisää.)

Identiteettikriisi?

Kriisi. Sanana pelottava, mutta kenties monen muutoksen alulle laittava voima. Missä mennään matkallani terveydenhoitajasta luovaksi yrittäjäksi?

Olen niitä ihmisiä, jotka ovat aina tienneet mitä tekevät, mihin suuntaan pyrkivät ja luottanut siihen, että noin suurin piirtein tiedän, mihin suuntaan elämä kulkee. Siinä määrin toki kuin se on mahdollista. Itseään ei sen suuremmin ole tarvinnut etsiskellä. Olen oppinut tuntemaan itseni tietynlaisena, tietyllä identiteetillä. Ennen kuin nyt.

Life always waits for some crisis to occur before revealing itself at its most brilliant. -Paulo Coelho

Identiteettikriisi. Hui. Sanana aika pelottava, eikö? Tuo kriisi. Mutta se minulla taitaa olla. Ja toisaalta, oletko sinäkin sitä mieltä, että ainakin jälkikäteen ajatellen monella kriisillä on lopulta ollut myös positiivinen vaikutus elämääsi? Ne ovat saattaneet työntää juuri oikeaan suuntaan. Pakottaa muutokseen. Muutokseen, johon ilman kriisiä ei välttämättä olisi löytynyt rohkeutta lähteä. Ehkäpä kriisi onkin siis aina myös mahdollisuus? Mahdollisuus löytää itsestään jotain sellaista, mikä vie elämässä eteenpäin. Se tarjoaa mahdollisuuden löytää itsestään uusia puolia ja mahdollisuuden kasvuun. Aina aika ajoin arvojaan on kai hyvä pysähtyä punnitsemaan ja tarpeen tullen tekemään uudelleenjärjestelyjä. On lopulta aika vapauttavaakin uskaltautua pohtimaan uusia vaihtoehtoja sen tutun ja totutun ulkopuolelta.

Identiteetin sanotaan olevan tietoisen etsinnän ja pohdinnan tulos. Ja koska identiteettimme on lukuisten persoonallisten palojen summa, on kai vain luonnollista, että vuosien varrella näitä palasia on joskus tarpeen järjestellä uusiksi. On tehtävä ehkä tilaa uusille paloille. En liene kuitenkaan ainoa, jonka mielestä kaikki uusi saattaa tuntua aluksi hiukan pelottavaltakin? Ajatella itseään kokonaan uusin silmin, avoimena sille, ettei aivan tiedä minne on menossa. Ja sietää ehkä vähän epämiellyttäviäkin tunteita. Epätasapainoa, epävarmuutta ja epäjärjestystä. Ja kaikkien epä-alkuisten tuntemusten kanssa sitä saattaa herkästi olla hiukan kadoksissa ja orpona hetken aikaa.

Ja tiedätkö, tässä hetkessä onkin ehkä parasta juuri se, etten aivan tiedä.

Täytin tässä taannoin aivan rutiininomaisesti erästä lomaketta. Lomakkeessa kysyttiin ammattia, kirjoitin totutusti ’terveydenhoitaja’. Mutta hetkinen. Mitä siihen nykyisin kuuluu kirjoittaa? Mikä minä nykyisin olen? Yllätyin siitä, kuinka vahvasti ammatti-identiteetti lopulta määritteleekään minua. Olen toden totta tavoittelemassa unelmaani, mutta tunnen kuitenkin olevani vielä aika ulalla. Tunnen samaan aikaan sekä haikeutta siitä, etten toteuta sitä ammatillista puolta itsestäni, johon olen kasvanut. Ja toisaalta valtavaa innostusta siitä, minne olen matkalla. Ja siitä, että olen uskaltanut. Ei kai se, että tuon elämääni jotain uutta, poissulje kaikkea vanhaa? Se, että olen terveydenhoitaja kulkee edelleen mukanani, näkyy ehkä tavoissani ajatella ja sitä kautta teksteissä, joita kirjoitan. Ja kuka tietää, sovellanko tuota ammattitaitoa tulevaisuudessa vielä jollain tapaa? Haluaisin uskoa niin. Ja tiedätkö, tässä hetkessä onkin ehkä parasta juuri se, etten aivan tiedä. Nyt vain maalaan ja kirjoitan.

Samalla kun päivitän uutta (parempaa) versiota itsestäni, huomaan kodinkin kaipaavan päivitystä.  Tai paremminkin minun kaipaavan kotiin päivitystä. Siinä missä tämä on edelleen perheemme koti, tämä on nyt myös työpaikkani. Näitä seiniä tulee tuijoteltua siis huomattavasti aiempaa enemmän ja pääsikin ehkä hups huomaamatta käymään niin, että yksi ajatus johti toiseen ja… Tilasin hiukan tapettia. Ja pari valaisinta. Ja muutaman seinähyllyn. Tyynynpäällisiä. Vähän vuodevaatteitakin. Mutta en enempää. Ja harkittuja hankintoja kaikki. (Plus pari ihanaa kaktusta.)

Kenties juuri elämän myllerryksistä johtuen kaipaan kotiin nyt rauhaa, seesteisyyttä ja järjestystä. Viime aikoina on valmistunut kaksi aikalailla juuri sellaista maalausta – tuo pienempi tuossa, ’Sea Breeze’ ja viimeisimpänä ’Sees’. Sellainen nimittäin oli mieleni sen maalattuani. Sees ainakin hetken. Istuvat muuten kauniisti vieretysten, nämä kaksi.

Ovatko elämän kriisit kuljettaneet sinua joskus yllättäviin suuntiin?